F1:n venäläiskuski sai Lewis Hamiltonilta anteeksipyynnön vaaratilanteesta – "En olisi halunnut, että häntä rangaistaan"

Haasin venäläiskuljettaja Nikita Mazepin sanoo Lewis Hamiltonin pyytäneen häneltä anteeksi lauantain vapaiden harjoitusten vaaratilannetta.

Lauantain vapaissa harjoituksissa nähtiin vaarallinen tilanne, kun Haasin Nikita Mazepin meinasi ajaa nopealla kierroksella edessä hitaasti ajavan Lewis Hamiltonin päältä. Hamilton joutui tilanteen vuoksi tuomariston tutkintaan, jonka lopputuloksena Hamilton sai varoituksen ja Mercedes sakot.

Useissa kohutilanteissa tällä kaudella mukana ollut Mazepin kuittasi vaaratilanteen rauhallisesti lauantain aika-ajojen jälkeen.

– Ei se ole minusta iso juttu. Lewis on ollut erittäin mukava. Me lähetimme toisillemme pari tekstiviestiä aiheesta. Hän pyysi anteeksi tapahtunutta ja sanoi, etteivät he tehneet siinä tilanteessa parasta työtään. Se oli kilttiä häneltä, Mazepin kertoo GP Fansin mukaan.

Mazepin on tyytyväinen, ettei tiukasti maailmanmestaruudesta taistellut Hamilton saanut tilanteesta rangaistusta.

– En olisi halunnut, että häntä rangaistaan jostain, jossa minullakin oli osuutta. Jos minä en saanut ajettua yhtä kierrosta vapaissa harjoituksissa, niin ei se mitään, Mazepin sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat