F1-menestystallin kuskista puhutteleva väite – "Hänestä on tullut Valtteri Bottas 4.0"

F1:ssä Valtteri Bottas ehti niittää mainetta loistavana tallikaverina, joka auttoi omalla panoksellaan Mercedeksen useisiin peräkkäisiin tallimestaruuksiin. Bottas jäi kuitenkin aina toisen Mercedes-kuljettajan Lewis Hamiltonin jalkoihin. Nyt samainen kohtalo uhkaa Red Bullin Sergio Pereziä.

Aikanaan vuonna 2019, Mercedeksellä ajanut Bottas laukoi julkisuuteen kuolemattoman toteamuksen. Hän kuvaili itseään nimellä ”Bottas 2.0”. Tällä nimikkeellä hän lähti jahtaamaan uransa ensimmäistä kuljettajien maailmanmestaruutta.

Bottas aloitti kauden vahvasti, mutta hiljalleen vaakakuppi kääntyi. Mercedeksen brittikuski Lewis Hamilton voitti kisoja yksi toisensa perään ja karkasi maisemiin.

Bottas oli lopulta kuljettajien MM-sarjassa toinen. Samainen kaava toistui myös seuraavalla kaudella.

Bottaksen avulla Mercedes pystyi napsimaan valmistajien mestaruuksia yksi toisensa jälkeen. Häntä pidettiin kuitenkin lähinnä loistavana tallikaverina, eikä niinkään Hamiltonin armottomana haastajana.

Nyt samankaltainen kohtalo uhkaa langeta Red Bullin meksikolaiskuskin Sergio Perezin niskaan.

Perez, 32, hyppäsi kaudeksi 2021 Red Bullille, kun hän korvasi ailahtelevasti esiintyneen Alexander Albonin. Perez väläytteli osaamistaan erityisesti viime kaudella, kun hän voitti muun muassa Monacon GP:n. Vaikka Perez antoi jonkinlaista haastetta Red Bullin toiselle kuljettajalle Max Verstappenille, ei kaksikon paremmuudesta jäänyt lopulta mitään epäselvyyttä.

Hollantilainen F1-kommentaattori Olav Mol käyttää Perezistä nyt varsin puhuttelevaa ilmaisua.

– Perez voi vaikuttaa siltä, että hän ei välttämättä ole mikään perinteisen kakkoskuskin prototyyppi. Hän kuitenkin itse tietää tasan tarkkaan sen, mitä hän on, Mol sanoi Motorsport.com:n hollantilaiselle versiolle.

– Hänestä on tullut Bottas 4.0, Mol heitti.

– Bottas oli täydellinen kakkoskuski, joka oli aina sopivasti juuri perässä. Bottas voitti valmistajien mestaruuksia ja ihan samalla tavalla Red Bullin kohdalla voi sanoa, että he voittivat viime kaudella tittelin Perezin ansiosta. Kyse ei ollut pelkästään Maxin pisteistä. Tuo on totta kai iso juttu.

– Red Bullilla Max ajaa kuljettajien mestaruudesta ja Perez valmistajien ykkössijasta. Niin se vain menee, Mol latasi, summaten:

– Perez tietää tasan tarkkaan tuon, koska hän näkee kaiken datan. Hän ei vain pysty vastaamaan Maxin vauhtiin. Eikä siinä mitään, hän saa itsestään kaiken irti ja hän toi jo Red Bullille yhden valmistajien mestaruuden.

Uusi F1-kausi käynnistyy maaliskuussa Bahrainissa.

Lue myös:

    Uusimmat