F1-kuskimarkkinat: Max Verstappenin tuleva tallikaveri puhuttaa – "Ei kestänyt viimeksi vauhtia ja murtui ihan täysin"
Alfa Romeon Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin sekä AlphaTaurin Pierre Gaslyn sopimukset kaudelle 2021 jättävät enää muutaman F1-sarjan ajopaikan auki. C Moren Mika Salo, Ossi Oikarinen ja Niki Juusela kävivät vaihtoehtoja läpi.
Uuden elämän kakkostiimi AlphaTaurilla saanut Gasly olisi saattanut olla jo valmis palaamaan Red Bullille, josta hänet heitettiin pois kesken heikon kauden 2019. Nyt korvaaja Alexander Albon on samanlaisissa vaikeuksissa.
C Moren asiantuntijat Salo ja Oikarinen eivät kuitenkaan nähneet hyötyä Gaslyn nostamiseen Max Verstappenin tallikaveriksi. Red Bull pitää ratkaisullaan kuitenkin mahdollisuuden olemassa.
– Tuolla hän on ajanut niin mielettömän hyvin tänä vuonna, että kannattaa pitää, Salo sanoo Gaslyn kaudesta AlphaTaurista.
– Gasly ei kestänyt viimeksi Verstappenin vauhtia, musertui ihan täysin ja sortui hirveisiin virheisiin ja yliyrittämiseen. Siitä ei tullut mitään, ja hänet poistettiin koko tiimistä, Salo muistuttaa.
Sen sijaan Salo ehdottaa tilalle kokenutta kuljettajaa, joko Sergio Perezia tai Nico Hülkenbergiä. Ratkaisu olisi Red Bullille poikkeuksellinen, sillä se on tähän asti aina luottanut vain oman juniorimyllynsä kasvatteihin.
Huonot kokemukset voivat kuitenkin pakottaa yhtiön suunnanmuutokseen.
– Jos Red Bullille haetaan toista kuljettajaa, sen pitää olla sellainen, joka ei lähde hakkaamaan päätään yhteen Verstappenin kanssa, vaan osaa olla kakkoskuskin roolissa, jos tarvitsee, Oikarinen linjaa.
Uusimmat
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
Lataa lisää