Red Bull -pomo paljasti perimmäisen syyn tallin suureen ongelmaan – "Se ei välttämättä ole kuljettajalle helpointa"

Red Bullilla on ollut vaikeuksia löytää mitat täyttävää tallikaveria Max Verstappenille aina sen jälkeen, kun Daniel Ricciardo jätti tallin kauden 2018 päätteeksi.

Verstappenin rinnalla on nähty vuodesta 2019 lähtien kolme eri yrittäjää. Pierre Gasly sai palata kakkostalli AlphaTaurille jo kesken kauden 2019, ja hänen tilalleen nostettiin Alexander Albon.

Thaimaalaiskuljettajan alku Red Bullin ratissa oli lupaava, mutta hänkin sai lähteä puolentoista kauden jälkeen. Tällä kaudella Verstappenin rinnalla on nähty huomattavasti edellä mainittua kaksikkoa kokeneempi Sergio Pérez, joka onkin väläytellyt osaamistaan – ja jopa voittanut yhden osakilpailun – mutta ero Verstappeniin on silti ollut merkittävä.

Kun tallin toinen kuljettaja ei pysty tasaisesti taistelemaan kärkisijoista, Verstappen jää Mercedeksen Lewis Hamiltonia ja Valtteri Bottasta vastaan strategisesti havoittuvaan asemaan.

Neuvonantaja Helmut Marko kertoi saksalaisen Motorsport-Magazinin haastattelussa, mistä Gaslyn, Albonin ja Pérezin kohdalla on kiikastanut.

– Maxia ei haittaa, että auto yliohjaa nopeissa mutkissa, mutta kaikilla kakkoskuskeillamme on ollut ongelmia siinä, Marko sanoi Formula1News-sivuston mukaan.

– Pérezillä oli sama ongelma, ja siksi hän yritti käyttää omanlaisiaan säätöjä, mutta se ei toiminut. Se ei välttämättä ole kuljettajalle helpointa. Hän ei tietenkään ole tyytyväinen eroonsa Maxiin.

Verstappenin sopimus Red Bullin kanssa jatkuu kauteen 2023 saakka. Markon mukaan talli tekee päätöksen ensi kauden toisesta kuljettajasta pian kesätauon päättymisen jälkeen. Vaihtoehtoja on "muutamia", mutta Marko ei halua tässä vaiheessa puhua nimistä.

Varmaa on, että tähän joukkoon kuuluvat ainakin Gasly ja Pérez, mutta myös F2-sarjassa ajavan Liam Lawsonin nimi on ollut esillä spekulaatioissa.

Lue myös:

    Uusimmat