F1-asiantuntija väläyttää: Valtteri Bottaksen peli Mercedeksellä on kaikkea muuta kuin pelattu – "Sanooko Russell siinä vaiheessa kiitos ja näkemiin?"
F1:n kuljettajamarkkinoiden uskotaan kuumenevän kesän kanssa samaa tahtia. Sarjan halutuimmat paikat ovat tänäkin vuonna Mercedeksellä, ja niille riittää tunkua.
Lewis Hamilton on tehnyt selväksi jatkoaikeensa, ja hänen paikkaansa Mercedeksellä ei uhkaa kukaan. Toinen paikka ratkaistaneen Valtteri Bottaksen ja George Russellin välillä.
Mercedes-juniori Russellia, 23, on viety talliin jo pitkään sen jälkeen, kun hänen kolmivuotinen Williams-sopimuksensa päättyy tämän kauden lopussa.
Nämä puheet saivat lisäpontta, kun Williamsin toimitusjohtaja Jost Capito kertoi, ettei Williamsillakaan välttämättä uskota siihen, että Russell jatkaisi vielä tallissa. Capitolta kysyttiin kaksi viikkoa sitten Monacossa, milloin Russellia koskevia sopimusuutisia on lupa odottaa.
– Ei minulta voi sellaista kysyä! George on Mercedeksen kuljettaja, enkä usko, että he päästävät hänestä irti. Mutta katsotaan. Meillä on hyvin aikaa keskustella kuljettajista. Sitä ei tarvitse tehdä vielä.
Russell on sanonut haluavansa monivuotisen sopimuksen – mihin ikinä hän päätyykin. Ja hän haluaa sopimuksen valmiiksi kesätaukoon mennessä. Myös Williamsilla ollaan toki valmiit tarjoamaan Russellille jatkosopimusta, vaikka jatko tallissa ei todennäköiseltä tunnukaan.
– Totta kai. Hän tekee mahtavaa työtä. Hän on mahtava kuljettaja. Olemme luoneet oikein hyvän suhteen välillemme, ja hän sopisi hyvin tulevaisuuteemme. Jos hän uskoo tulevaisuuteensa, meillä voisi olla mahdollisuus pitää hänet, Capito sanoi.
Entinen McLaren-mekaanikko, nykyinen F1-asiantuntija ja tubettaja Marc Priestley pitää monien muiden tavoin Russellin Williams-jatkoa erittäin epätodennäköisenä.
– Jos hän jatkaa Williamsilla, hän on yhä mukana F1-sarjassa mutta edelleen lähtöruudukon peräpäässä. Sellainen ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta; ei tulosten puolesta eikä sen puolesta, minkälainen mahdollisuus hänellä on näyttää osaamistaan. Myös kuljettajana kasvamisen olisi vain hyvin vähän mahdollisuuksia, Priestley sanoi Daily Express -lehden mukaan.
Priestleyn mukaan tilanne ei kuitenkaan ole Russellin tapauksessa niin selkeä kuin voisi kuvitella.
– Jos Mercedes päättää, että he haluavat jatkaa Hamiltonin ja Bottaksen kanssa vielä vuoden, kaksi tai mitä ikinä, mitä he tekevät Russellin kanssa? Sanooko Russell siinä vaiheessa kiitos ja näkemiin ja yrittää pärjätä omillaan?
– Tällöin Renault'sta (nykyisestä Alpinesta) tulee todennäköisesti vaihtoehto hänelle. Se on hyvä vaihtoehto, ja se nostaisi häntä vähän ylemmäs lähtöruudukosta. Toisaalta ensi vuodesta eteenpäin ei ole takuita siitä, mikä tallien välinen marssijärjestys on.
Uusimmat
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
Lataa lisää