Ex-puolisot Winona Ryder ja Vanessa Paradis puolustavat Johnny Deppiä: "En tahdo kutsua ketään valehtelijaksi, mutta…"

Johnny Deppin ja brittilehti The Sunin oikeudenkäynnissä oli tarkoitus kuulla torstaina Hollywood-tähden ex-puolisoja.

Hollywood-tähti Johnny Deppin, 57, brittilehti The Sunia ja sitä kustantamaa News Group Newspapersia vastaan nostaman kunnianloukkaussyytteen setviminen jatkui torstaina lontoolaisessa oikeusistuimessa.

Tällä kertaa todistajina oli tarkoitus kuulla videoyhteyden välityksellä kahta Deppin ex-puolisoa, Winona Ryderia ja Vanessa Paradisia. Molemmat ovat aiemmin sanoneet julkisesti, ettei Depp käyttäytynyt koskaan heitä kohtaan väkivaltaisesti.

Depp haastoi brittilehden oikeuteen suivaannuttuaan siitä, että häntä oli vuonna 2018 julkaistussa artikkelissa kutsuttu vaimonhakkaajaksi. Sekä Ryder että Paradis olivat The Guardianin mukaan sitä mieltä, että heidän on vaikeaa uskoa, että Depp olisi vaimonhakkaaja.

Brittilehti on perustellut käyttämäänsä luonnehdintaa sillä, että näyttelijän ex-vaimo Amber Heard, 34, haki parin lyhyen ja myrskyisän avioliiton viimemetreillä lähestymiskieltoa Deppiä kohtaan ja on syyttänyt tätä useista pahoinpitelyistä. 

Depp on toistuvasti kiistänyt ex-vaimonsa väitteet. Hänen mukaansa Heard on itse käyttäytynyt väkivaltaisesti Deppiä kohtaan.

Ryderia ja Paradisia ei lopulta kuultu oikeudessa, sillä tuomioistuimelle kerrottiin, ettei Deppin väitteitä siitä, ettei hän ole lyönyt aiempia kumppaneitaan enää kyseenalaistettu. Naisten kirjalliset lausunnot annettiin kuitenkin tiedotusvälineille.

– Ajatus siitä, että hän olisi uskomattoman väkivaltainen ihminen on niin kaukana kuin olla voi siitä Johnnysta, jonka tunsin ja jota rakastin. En pysty käsittämään näitä syytöksiä. Hän ei ollut koskaan väkivaltainen minua kohtaan, enkä ole koskaan nähnyt, että hän olisi käyttäytynyt väkivaltaisesti ketään muutakaan kohtaa, neljä vuotta Deppin kanssa seurustellut Ryder sanoi kirjallisessa lausunnossaan.

– En tahdo kutsua ketään valehtelijaksi, mutta minun omaan kokemukseeni Johnnysta pohjaten on mahdotonta uskoa, että näin kauheat syytökset olisivat totta.

Paradis asui Pirates of the Caribbean -tähden kanssa 14 vuotta ja pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta.

– Kaikkina näinän vuosina olen tuntenut Johnnyn, joka on kiltti, huomioiva ja antelias, mutta ei missään tapauksessa väkivaltainen ihminen, Paradisin lausunnossa todettiin.

Hänen mukaansa Depp on ollut äärimmäisen pidetty myös kuvauspaikoilla.

– Näyttelijät, ohjaajat ja muu kuvausryhmä ovat pitäneet hänestä, koska hän on nöyrä ja kunnioittava kaikkia kohtaan, vaikka on samalla parhaita näyttelijöitä, joita olemme nähneet.

Deppin tapaan myös ex-puoliso Paradis harmittelee sitä, että julkisuudessa olleet syytökset ovat vaikuttaneet näyttelijän uraan kielteisesti.

– Olen nähnyt, että nämä törkeät lausunnot ovat aiheuttaneet huolta ja vahinkoa hänen urallaan, koska valitettavasti ihmiset ovat uskoneet näihin virheellisiin väitteisiin.

The Guardianin mukaan myös 14 vuotta Deppin henkivartijana työskennellyt Sean Bett on aiemmin sanonut, ettei ole koskaan nähnyt tähden käyttäytyneen väkivaltaisesti ketään kohtaan. Sen sijaan hän sanoi nähneensä, kuinka Heard heitteli pulloja ja laseja Deppiä päin ollessaan itse humalassa.

– Olin herra Deppin ja rouva Heardin seurassa säännöllisesti tuona ajanjaksona, enkä koskaan nähnyt Heardilla viiltohaavoja, mustelmia tai muita vammoja. Sen sijaan Depp kertoi useissa yhteyksissä, että Heard oli käynyt fyysisesti hänen kimppuunsa.

Depp syyttää kunnianloukkauksesta myös ex-vaimoaan Heardia. Kyseinen syyte käsitellään kuitenkin vasta myöhemmin Yhdysvalloissa. Deppin ja The Sunin välisessä käsittelyssä Heardia on kuultu lehden kutsumana todistajana.

Lue myös:

    Uusimmat