Ex-missillä Asuntomessujen kallein ökykohde, katso kuvat upeasta kodista!

Yrittäjänä, juontajana ja mallina tunnettu Jenni Ahola-Keskinen ja hänen miehensä Ville Keskinen asuttavat Asuntomessujen kalleinta kohdetta, Lammi-Kivitalon Villa Iloa. Noin 500-neliöinen omakotitalo pitää sisällään muun muassa suuren kuntosalin, näyttävän pukeutumishuoneen ja hemmottelevan saunaosaston. Kohteen kustannusarvio on noin 696 800 euroa.

Yrittäjä, juontaja ja malli Jenni Ahola-Keskinen tietää, että rakentaminen on rankkaa mutta kiitollista puuhaa. Kevät on sujunut vauhdikkaasti, mutta silmissä siintää jo muutto uuteen kotiin.

– Ollaan varsinkin viime viikot tehty pitkää päivää, että saadaan kaikki valmiiksi. Messut kestävät neljä viikkoa ja sen jälkeen kuluu vielä viikko korjauksiin. Sitten päästään muuttamaan ja nauttimaan uudesta upeasta talosta, hän kertoo.

Näyttävä koti käsittää muun muassa 82,5-neliöisen keittiö-olohuone tilan, oman kuntosalin ja pukeutumishuoneen. Talo on suunniteltu juuri parin toiveiden mukaisesti.

– Olemme olleet alusta lähtien mukana suunnittelemassa sitä, miten huoneet jakautuvat ja mitä missäkin on. Loftmaisuus oli alkuperäisenä ajatuksena ja tärkeää esimerkiksi keittiön ja olohuoneen yhdistelmässä oli tilan avaruus ja valoisuus. Arkkitehtimme Susanna Nabb pääsi hyvin lähelle sitä mitä toivottiin jo ensimmäisellä piirtämällä. Ainoastaan kodinhoitohuoneen paikkaa vaihdettiin.

Jokainen nainen toivoo toimivaa vaatehuonetta. Jenni kehottaa satsaamaan muun muassa tilan riittävyyteen ja hyvään peiliin.

– Moduulit ovat vanhasta vaateliikkeestämme, eli niitä ei voi ostaa sellaisenaan. Ne ovat hyvin kätevät, kun hyllyjä ja rekkejä voi siirrellä tarpeen mukaan. Jos vaikka kertyy runsaasti housuja tai hameita, voi vaatekaappia muokata, Ahola-Keskinen kertoo.

Jos Ahola-Keskinen lähtisi uudelleen rakentamaan, hän suunnittelisi koko projektin paremmin.

– Nykään sisustamisessa ja remontoinnissa on vaihtoehtoja loputtomasti. On äärettömän kovaa työtä, että saa tiedon kaikesta ja pystyy suunnittelemaan kaiken riittävän hyvin. Suunnittelisin ja aikatauluttaisin kaiken huolellisemmin. Pienet lapset vaativat paljon huomiota ja huoltamista ja yrittäjyys on vienyt aikaa, hän toteaa.

Seuraavaksi Ahola-Keskinen suuntaa lomalle, jonka jälkeen alkaakin arki ja Muotimessujen eteen työskentely.

– Yritykseni Promodel on vahvasti mukana Muotimessuilla, minkä lisäksi Tommy Hilfigerin ja Guessin liikkeeni Ideaparkissa vievät aikaa. Sunnuntaina lähdemme lomareissulle, ihanaa päästä keskittymään vain perheeseen, hän huokaa.

Kuvat: Zach Stovall/ MTV3, Lehtikuva

Hannele Lampela/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat