Ex-kaupunginvaltuutetulle vaaditaan ehdollista vankeutta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Oulussa – syyttäjän mukaan sakot eivät enää riitä

Syyttäjä vaatii entiselle Oulun kaupunginvaltuutetulle ehdollista vankeutta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asiaa käsiteltiin torstaina Oulun käräjäoikeudessa.

Syytteessä on kyse viime vuoden helmikuun tapahtumista. Kaupunginvaltuutettu Junes Lokka jätti Oulun valtuustolle kirjallisesti ja suullisesti esityksen, jossa sanottiin, että "Esitän, että Turvallinen Oulu -hanke hylätään ja että rahoilla edistetään kunnasta muuttoa ja palkataan äärioikeistolaisia kuolemanpartioita".

Esityksessään Lokka viittasi syyttäjän mukaan niin kutsutun grooming-ilmiön ratkaisemiseen laittomin keinoin. Groomingilla tarkoitetaan houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin.

Valtuuston kokous julkaistiin myös suoratoistona Oulun kaupungin Youtube-kanavalla. Näin Lokka syyttäjän mukaan saattoi yleisön saataville ja levitti yleisön keskuuteen viestin, jossa uhataan turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia.

– Lausumien levittäminen yleisön keskuuteen ei kuulu sananvapauden suojan piiriin. Lausumat ovat ihmisarvoa loukkaavia ja omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia kohtaan, syyttäjä sanoo haastehakemuksessaan.

Putosi valtuustosta kesän kuntavaaleissa

Syyttäjä vaatii, että Lokka on tuomittava vähintään kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Syyttäjän mukaan sakkorangaistusta ei voida enää pitää riittävänä rangaistuksena ottaen huomioon, että Lokka on jo kahdesti aiemmin tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lokka ei toimittanut käräjäoikeuteen kirjallista ennakkovastausta, josta ilmenisi hänen kantansa syytteeseen. Käräjäoikeus antaa tuomion asiassa 7. lokakuuta.

Lokan aiemmista kiihottamistuomioista yksi on lainvoimainen ja toisesta on haettu valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, missä asian käsittely on kesken. Tuomiot liittyvät Lokan netissä julkaisemiin kirjoituksiin ja videoihin.

Lokka istui Oulun kaupunginvaltuustossa yhden valtuutetun Aito suomalainen yhteislista -ryhmässä. Hän putosi kaupunginvaltuustosta kesän kuntavaaleissa.

Vireillä muitakin syytteitä, osa rikosepäilyistä vielä tutkinnassa

Oulun käräjäoikeudessa Lokkaa vastaan on vireillä syytteitä myös neljästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kunnianloukkausten epäillään tapahtuneen muun muassa sosiaalisessa mediassa. Lokan lisäksi syytteessä on kaksi muuta ihmistä. Asialle ei ole vielä määrätty käsittelypäivää käräjillä.

Lokkaa on epäilty myös laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta, jotka liittyvät Oulun kaupunginvaltuuston etäkokoukseen viime vuoden marraskuussa. Rikosten ei epäillä tapahtuneen itse kokouksessa, vaan Lokan samaan aikaan lähettämässä videostriimauksessa. Asian esitutkinta on kesken.

Toimittajan kunnianloukkaustuomio KKO:ssa

Lokka on ollut oikeudessa myös asianomistajan asemassa. Vuosi sitten Rovaniemen hovioikeus tuomitsi toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon Lokan kunnian loukkaamisesta.

Vehkoo oli luonnehtinut Lokkaa yksityisessä Facebook-kirjoituksessaan muun muassa rasistiksi ja natsiksi. Vehkoo valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka myönsi valitusluvan. Asian käsittely on kesken.

Myöhemmin Oulun käräjäoikeudessa on tulossa käsittelyyn juttu, jossa Iltalehden toimittajaa Tommi Parkkosta syytetään Lokan kunnian loukkaamisesta. Parkkonen oli tviitissä kutsunut Lokkaa muun muassa ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja