Ex-jääkiekkoilija Sami Kapanen ja Satu-vaimo eroavat: "Kaikki tapahtunut hiljalleen"

Satu Kapanen vahvistaa erouutisen.

Ex-jääkiekkoilija ja C Moren asiantuntijana toiminut Sami Kapanen ja hänen vaimonsa Satu Kapanen ovat eroamassa. Erouutisen MTV Uutisille vahvisti Satu Kapanen. Hänen mukaansa avioliiton päättymiseen ei liity draamaa. 

– Kaikki tapahtunut hiljalleen ja pyhässä ystävyydessä, Kapanen kommentoi. 

Kapaset menivät naimisiin vuonna 2015. Sami Kapanen kertoi Me Naisille vuonna 2017, että oli kosinut Satua kolme kuukautta sen jälkeen, kun pari oli tavannut toisensa ensimmäisen kerran. Hän kertoi tuolloin suhteen alkaneen harmittomista sähköpostiviesteistä, kun kumpikin oli vielä tahoillaan parisuhteessa. 

Suhteen nopeaa etenemistä hämmästeltiin Kapasen mukaan hänen lähipiirissään. 

– Kun nyt miettii vauhtia, ymmärrän, miksi osa yritti toppuutella. Olemme puhuneet, että ehkä meidän oli tarkoitettu tapaavan jo aiemmin, Kapanen totesi tuohon aikaan haastattelussa. 


Lue myös:

    Uusimmat