Nyrkkeilijä Eva Wahlström vahvistaa uuden kirjansa tiedotustilaisuudessa eronneensa poikansa isästä.
Nyrkkeilijä Eva Wahlström on tänään julkaissut uutuuskirjansa Rajoilla, jossa hän kertoo avoimesti huippu-urheilijan arjesta sekä henkilökohtaisesta elämästään.
Wahlström kertoo tiedotustilaisuudessa MTV.fille eronneensa avomiehestään, poikansa Leon isästä Pekka Kaislamasta.
– Pekka ei ole enää kumppanini, vaan nyt pelkästään Leon isä, mutta ei siitä sen enempää, Wahlström sanoo.
Wahlström kuitenkin korostaa, että Kaislama on edelleen läsnä Leon arjessa, viettäen paljon aikaa pojan kanssa.
Wahlström ja Kaislama ehtivät ennen eroa seurustella vuodesta 2007 saakka. Parin Leon-poika syntyi vuonna 2009. Kaislama on SM-tason nyrkkeilijä.