Espanjantauti levisi Euroopassa lännestä itään saavuttaen Saksan ja Skandinavian kesäkuussa 1918.
Vaikka Suomi sijaitsi maantieteellisesti syrjässä, kaupankäynti oli vilkasta ja sotatoimet toivat maahan saksalaisia sekä pakolaisia.
Vuonna 2005 julkaistu erikoistutkija Eila Linnanmäen talous- ja sosiaalihistorian väitöskirja espanjantaudista Suomessa on koronan myötä ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kyseessä oli vuonna 1918 influenssapandemia, joka levisi ympäri maailmaa vain muutamassa kuukaudessa, aivan kuten parhaillaan jylläävä koronapandemiakin.
Linnanmäki tutki väitöstyössään espanjantaudiksi nimetyn influenssapandemian aiheuttamaa sairastuvuutta ja kuolleisuutta sekä terveydenhuoltojärjestelmän valmiuksia Suomessa vuosina 1918–1920. Espanjantautiin kuoli maailmanlaajuisesti arviolta 30–50 miljoonaa ihmistä.
Linnanmäki arvioi espanjantaudin kuolonuhrien määräksi Suomessa 19 000–27 000 henkeä.
Lue myös: Sata vuotta sitten jyllänneellä espanjantaudilla ja koronalla yllättävän paljon yhtäläisyyksiä
Saapuminen Suomeen
Kun espanjantaudin ensimmäinen aalto saavutti Suomen kesällä 1918, se oli juuri itsenäistynyt nuori tasavalta, joka ei vielä ollut toipunut sisällissodasta. Vankileireille oli suljettu kymmeniä tuhansia punavankeja ja elintarvikepula oli vakava.
Maa oli poliittisessa, taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kaaoksessa.
Espanjantauti ei tullut Suomeen yllätyksenä, kirjoittaa Linnanmäki. Jo kesäkuun alussa suomalaislehdet olivat julkaisseet pieniä uutisia influenssaa muistuttavan omituisen taudin leviämisestä Espanjassa.
Suomi oli espanjantaudin aikoihin hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Vuonna 1920 ainoastaan joka kuudes suomalainen asui kaupungissa. Suomen kaupungit olivat väkiluvuiltaan pieniä, sillä vain kahdeksassa kaupungissa asui yli 10 000 asukasta.
Kaupunkiväestö kärsi väitöskirjan mukaan maalaisväestöä selvästi enemmän espanjantaudista. Maaseudun suotuisa asema on havaittavissa joka puolella maata kaikkien espanjantaudin aaltojen aikana.
