EKP:n pääjohtajan mielestä digitaalinen euro parantaisi maksamisen turvallisuutta Euroopassa.
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kertoo pitävänsä aina mukanaan kattavaa valikoimaa euroseteleitä.
– Tykkään pitää mukana vitosia, kymppejä, kaksikymppisiä ja paria viisikymppistä. Koskaan ei tiedä, mitä tarvitsee. Nämä minulla on yleensä aina rahapussissani, Lagarde kertoo MTV:n Uutisextra-ohjelman haastattelussa.
Setelit ovat Lagardelle läheisiä siksikin, että niissä on hänen nimikirjoituksensa.
Fyysisestä rahasta pitävä pääjohtaja hoputtaa kuitenkin digitaalisen euron käyttöönottoa.
Kustannuksia kritisoidaan
Digitaalinen euro on ollut valmisteilla Lagarden pääjohtajakauden alusta lähtien eli noin kuuden vuoden ajan.
Valmistelu on edennyt hitaasti osin sen vuoksi, ettei digitaalisen euron toteutuksesta ole yksimielisyyttä.
Esimerkiksi Finanssiala on kritisoinut digitaalisen euron käyttöönotosta pankeille koituvia kustannuksia.
Lagarde kuitenkin katsoo, että hanke on tarpeellinen muun muassa turvallisuuden kannalta.
– Eurooppalaisen vaihtoehdon olemassaolo on mielestäni erittäin hyvä asia. Koskaan ei voi tietää, Lagarde sanoo ja jättää lauseen kesken.
Hän viittaa nykyisin käytössä oleviin digitaalisen maksamisen ratkaisuihin, jotka ovat paljolti yhdysvaltalaisia. Tätä pidetään Euroopan kannalta riskialttiina tilanteena.
– Haluamme jotain, joka on saatavilla ja meidän hallinnassamme. Eurooppalainen ratkaisu on meidän hallinnassamme, Lagarde sanoo.
“Virheisiin ei ole varaa”
Digitaalinen euro olisi käytännössä käteistä rahaa digitaalisessa muodossa. Omalta pankkitililtä voisi siirtää rahaa puhelinsovellukseen tai kortille maksamista varten.
– Sen on oltava keskuspankkirahaa. Sen täytyy olla käyttäjäystävällinen. Se on toimittava hyvin ja nopeasti. Eikä se saa olla kallis, eli provisiot eivät saa olla valtavia – kuten usein muiden vaihtoehtojen kohdalla on, vaikka emme huomaa sitä, Lagarde luettelee.
Hän odottaa asiaa koskevan lainsäädännön etenevän Euroopan parlamentissa ensi keväänä. Sen jälkeen on pilotoinnin vuoro.
– On selvää, että tämä pitää hoitaa hyvin, joten perusteknologia täytyy rakentaa kestäväksi ja pettämättömäksi. Virheisiin ei ole varaa, joten kaikkea täytyy testata huolellisesti. Julkaisuvalmista pitäisi olla parin vuoden sisään, Lagarde sanoo.