Euroopan keskuspankki piti korot ennallaan

Euroopan keskuspankin neuvosto on kokouksessaan Tallinnassa päättänyt pitää kaikki ohjauskorkonsa ennallaan. Keskuspankki nosti kuitenkin hivenen ennustettaan talouskasvusta tulevan kolmen vuoden ajalle. 

EKP ennakoi nyt, että talous kasvaa tänä vuonna 1,9 prosentin vauhtia, ensi vuonna 1,8 ja 1,7 prosenttia vuonna 2019. Aiemmassa ennusteessa kaikki luvut olivat 0,1 prosenttiyksikköä alemmat. Pääjohtaja Mario Draghi totesi, että deflaation riski näyttää väistyneen. 

Kuukausittaiset lainaostot jatkuvat entisellä tasollaan eli 60 miljardissa eurossa kuukaudessa. Niitä jatketaan ainakin tämän vuoden loppuun. Osto-ohjelmaa voidaan jatkaa sen jälkeenkin, kunnes neuvosto katsoo inflaation olevan kestävästi tavoitellulla tasollaan. EKP:n tavoite on, että kuluttajahinnat euroalueella nousisivat vajaan kahden prosentin vauhtia. 

Eurostatin uusimman ennakkotilaston mukaan inflaatiovauhti oli toukokuussa 1,4 prosenttia. Tavoitteessa käytiin huhtikuussa, jolloin hintojen nousutahti oli 1,9 prosenttia. 

Ohjauskorko pysyy Tallinnan kokouksen päätöksellä 0,00 prosentissa, talletuskorko -0,40 prosentissa ja maksuvalmiusluoton korko 0,25 prosentissa. 

EKP:n neuvosto odottaa ohjauskorkojen pysyvän nykyisellä tasolla pidemmän aikaa ja vielä osto-ohjelman päätyttyäkin. Aiemmin EKP oli sanonut, että korot voivat laskea vielä nykyistä alemmalle tasolle, mutta poisti nyt kyseisen muotoilun. 

Lue myös:

    Uusimmat