Euroopan etsityimmän naisen epäillään kavaltaneen jättisumman – vanhuksen tilille jäi kolme euroa

Suomalaiset Marina Cecilia Kettunen ja Dimitri Allan Lindeman ovat päätyneet Europolin sivustolle, jonne on listattu 45 Euroopan etsityintä rikollista. Molemmat ovat vältelleet virtavaltaa jo vuosia. 

Pian 30-vuotias Marina Cecilia Kettunen on ollut poliisin etsintäkuuluttamana jo kymmenisen vuotta. Hänen oli tarkoitus saapua Turun käräjäoikeuden eteen vastaamaan syytteisiin törkeästä petoksesta vuonna 2006.

Naista ei kuitenkaan tavoitettu oikeudenkäynnin alkaessa, ja hän on pysytellyt viranomaisten ulottumattomissa siitä lähtien.

Poliisin mukaan on mahdollista, että Kettunen majailee ulkomailla. Kun hän jätti saapumatta oikeudenkäyntiinsä vuonna 2006 hänen uskottiin paenneen Espanjaan.

Kettunen on ainoa nainen Europolin listalla.

Nuori nainen vei rahat - vanhuksen tilille jäi vain muutama euro

Kesken jääneessä oikeudenkäynnissä syyttäjä kertoi naisen kavaltaneen 74-vuotiaalta mieheltä jopa noin 100 000 euroa vuosien 2004 ja 2005 välillä.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan naisen jo lapsesta saakka tuntenut vanhempi mies oli tahtonut tukea aikuistumassa olevaa nuorta. Hänen kerrotaan siirtäneen Kettusen tilille huomattavia summia rahaa erilaisten keksittyjen kulujen kattamiseen.

Kettusen kerrotaan pyytäneen mieheltä avustusta muun muassa silmäleikkaukseen sekä Tukholmassa järjestettävään teatterikurssiin. Mies oli auttanut naista myös säästämään omaa asuntoa varten.

Vuonna 2006 alkaneessa oikeudenkäynnissä syyttäjä kertoi, että Kettunen oli ostanut asunnon ja myynyt sen pian pois pitäen rahat itsellään.

Kettusen kerrotaan käyttäneen vanhukselta kavaltamiaan rahoja kalliin elämäntyylin rahoittamiseen. Varat hupenivat muun muassa vaateostoksiin, juhlintaan sekä ystäville hankittuihin lahjoihin.

Petoksen uhriksi joutunut vanhus oli jopa myynyt purjeveneensä rahoittaakseen nuoren naisen menoja. Mies luopui rahoistaan siinä uskossa, että Kettunen maksaisi saamansa lahjoitukset ennen pitkää takaisin.

Kun hän otti lopulta yhteyttä poliisiin, hänen tilillään oli vain kolme euroa jäljellä, kertoo Ilta-Sanomat.

Vaikka Kettunen on pysytellyt viranomaisten tavoittamattomissa jo kymmenen vuoden ajan, Keskusrikospoliisissa suhtaudutaan naisen löytymiseen varovaisen optimistisesti.

– Rikoksen vanhenemisaika tulee täyteen vasta 2025. Hyvin on vielä aikaa löytää, ja me olemme kärsivällisiä asian kanssa. Helpoimmalla pääsee, kun tulee ja hoitaa asian alta pois ja jatkaa sen jälkeen elämää kaikessa rauhassa, rikosylikomisario Hannu Kautto toteaa.

50-vuotias Dimitri Allan Lindeman on ollut karkuteillä vuodesta 2012 saakka. Tuolloin hänet tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Mies ehti kuitenkin kadota ennen rangaistuksensa alkamista.

Lue myös:

    Uusimmat