EU tukee Peresin rauhansuunnitelmaa

Euroopan unioni tukee Israelin ulkoministerin Shimon Peresin esitystä palestiinalaisvaltion perustamisesta. Israelissa ajatusta kuitenkin vastustetaan.

Euroopan unioni on ilmaissut tukensa Israelin ulkoministerin Shimon Peresin esitykselle palestiinalaisvaltion perustamisesta.

- EU on jo pitkään tukenut ajatusta, EU:n puheenjohtajamaan Espanjan ulkoministeri Josep Piqué sanoi Madridissa tavattuaan Peresin. Hän sanoi EU:n voivan harkita itsenäisen Palestiinan pikaista tunnustamista, "jos rauhanprosessi saadaan sen ansiota takaisin raiteilleen". Samalla hän varoitti, ettei Palestiinan valtiota pidä perustaa "yksipuolisella ja aggressiivisella" julistuksella.

Peresin hahmottelema palestiinalaisvaltio käsittäisi 42 prosenttia Jordanjoen länsirannan ja 80 prosenttia Gazan kaistan pinta-alasta. Sen paremmin Israelin pääministeri Ariel Sharon kuin maan parlamentti knessetkään ei ole hyväksynyt Peresin esitystä.

Peres varoitti Arafatin syrjäyttämisestä

Peres puolestaan varoitti Madridissa Israelin muuta johtoa yrityksestä syrjäyttää palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat.

- Se olisi vakava virhe. Johtajan valinta on palestiinalaisten oma asia eikä Israelin asia ole sanella palestiinalaisille kenet heidän tulisi valita johtajakseen, Peres sanoi.

Peresin arvostelu kohdistui ennen muuta pääministeri Sharoniin, joka on nimennyt Arafatia syypääksi Lähi-idän väkivaltaisuuksiin ja kuvannut palestiinalaisjohtajaa merkityksettömäksi. Israelin joukot eristivät Arafatin hänen Ramallahin päämajaansa joulukuussa.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat