EU sai parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan – kymmenettuhannet marssivat unionin puolesta

EU-lippu kädessään, rinnassaan kyltti "Brexit – ei minun nimissäni." Italiaan kotiutunut britti Ellie Young oli yksi monista mielenosoittajista, jotka marssivat lauantaina Roomassa Euroopan unionin puolesta.

Ongelmainen EU ei olisi voinut saada parempaa 60-vuotislahjaa kuin kymmenettuhannet ihmiset Euroopan pääkaupunkien kaduilla puolustamassa EU:ta.

Historiansa aikana unioni on kohdannut monia kriisejä, mutta ei vielä koskaan niin vakavaa kuin nyt. Yksi sen kantavista voimista, Britannia, on lähdössä unionista ja käynnistämässä eron ensi viikolla.

Colosseumin vierellä brittiläinen Young kertoi avoimesti, että hän pelkää brexitin vaikutuksia. Sellonsoiton opettajana Pisassa työskentelevä Young miettii, joutuuko hän muuttamaan takaisin Britanniaan, koska työskentelee freelancerina. Se olisi iso muutos 45-vuotiaalle, joka on elänyt valtaosan elämästään muissa Euroopan maissa.

Työmahdollisuuksien ohella hän on pahoillaan siitä, että britit voivat menettää mahdollisuuden vapaaseen liikkumiseen EU:n sisällä.

– Olen todella surullinen varsinkin nuorten puolesta, koska valtaosa heistä äänesti EU:ssa pysymisen puolesta, Young valittelee.

Ongelmat hetkeksi syrjään

Britannian pääministeri Theresa May ei kutsusta huolimatta osallistunut lauantaina Rooman sopimusten juhlintaan.

EU:n 27 päämiestä ja -naista saivat toisaalta näin mahdollisuuden korostaa yhtenäisyyttään ja sitä, että unioni pysyy koossa Britannian lähdöstä huolimatta. Kiistat turvapaikkapolitiikasta, Kreikan laina-asioista ja Puolan oikeusvaltio-ongelmista siirrettiin näin hetkeksi syrjään.

EU-maat uusivat valansa allekirjoittamalla poliittisen julistuksen, johon on tiivistetty karkeita periaatteita tulevaisuudesta. Tämä tehtiin samassa Conservatorin palatsin salissa, jossa perustajajäsenet Belgia, Saksa, Ranska, Italia, Luxemburg ja Hollanti aikanaan allekirjoittivat EU:n perustan luoneet sopimukset.

Jokainen EU:n päämies tai -nainen kutsuttiin pöydän ääreen yksitellen. Kukin heistä myös laittoi nimensä paperiin, vaikka Kreikka ja Puola vielä muutama päivä sitten toisin uhkasivat. Kreikka yritti tällä tavoin vaikuttaa omiin velkaneuvotteluihinsa, kun taas Puolan pääministeri Beata Szydlo arvosteli julistuksen kirjausta eritahtisesta etenemisestä.

"Kaikkien sitouduttava arvoihin"

Eurooppa-neuvoston puolalainen puheenjohtaja Donald Tusk muistutti, että yhtenäisyys on kiinni siitä, että kaikki sitoutuvat yhteisiin arvoihin ja demokratian perusperiaatteisiin.

– Ei riitä, että protestoi monitahtisuutta vastaan. Meidän pitää kunnioittaa yhteisiä sääntöjämme kuten ihmisoikeuksia, kansalaisoikeuksia, sananvapautta ja oikeusvaltioperiaatetta. Tämä on yhtenäisyyden todellinen perusta, Tusk sanoi saaden EU-johtajien yleisön taputuksiin.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kehotti puolestaan pitämään perspektiivin oikeana. EU:n ongelmat tuntuvat juuri nyt valtavilta, mutta ne eivät ole mitenkään verrattavissa vaikeuksiin, joiden kanssa EU:n perustajat 60 vuotta sitten kamppailivat.

– Vain pysymällä yhtenäisenä voimme siirtää tuleville sukupolville vauraamman, sosiaalisemman ja turvallisemman Euroopan, Juncker sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat