EU:n komissiolle kylmää kyytiä Saksan vaalien jälkeen

EU:n tulevaisuus ja euroalueen velkakriisi ovat olleet sivuroolissa Saksan vaalikampanjassa. Näin siitä huolimatta, vaikka liittokansleri Angela Merkel on ilmeisesti muuttamassa EU-politiikkaansa. Berliinin rautarouva haluaa kaventaa komission valtaa.

Merkeliltä on erilaisissa vaalikeskusteluissa ja haastatteluissa yritetty viime viikkoina perätä suurta ”EU-visiota”, linjaa siitä, mihin unioni on menossa, jos ja kun euroalueen velkakriisistä päästään. Tyylilleen uskollisena EU:n mahtivaltion johtaja on vetänyt matalaa profiilia, vaikka hänen EU-linjansa on muuttumassa jopa ratkaisevasti.

Saksa ei Merkelin johdolla halua enää lisätä EU:n komission valtaa, vaikka talous- ja finanssipolitiikassa euromaita ajettaisiin entistä enemmän yhteen ruotuun. Asiasta on kertonut muiden muassa Handelsblatt-talouslehti.

Myös EU-parlamentin vahvistamiseen suhtaudutaan Merkelin lähipiirissä nyt varauksellisesti. Ei vähiten siksi, että tulevissa eurovaaleissa EU-vastaisten populistien uskotaan vahvistavan asemiaan.

MTV3 Uutisten haastattelemat Merkelin puolueen taustavaikuttajat myöntävät, että valtaa ollaan pikemminkin haalimassa takaisin kansallisille hallituksille. Kukaan ei vielä tässä vaiheessa suostu edes spekuloimaan, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Kaikki viittaa siihen, että Angela Merkel jatkaa sunnuntain liittopäivävaalien jälkeen liittokanslerina. Todennäköisin hallituspohja on sosiaalidemokraattien (SPD) ja Merkelin johtaman oikeistounionin (CDU/CSU) muodostama suuri koalitio. Odotettavissa on erittäin tiukka vaali, jossa koalitiovaihtoehtojen erot ovat pieniä. Se vaikeuttaa tulevia hallitusneuvotteluita pohjasta riippumatta.

Syy Merkelin uuteen EU-linjaukseen on saksalaisissa tiedotusvälineissä esiintyneiden nimettömänä pysyttelevien hallituslähteiden mukaan yksinkertainen: maanosan mahtavin nainen on pettynyt komission toimintaan. Brysselin viranomaisten valtaa on euroalueen velkakriisin aikana lisätty, mutta se ei ole tuottanut toivottuja tuloksia.

Pettymys komission toimintaan ja halu leikata Brysselin valtaa ovat niitä harvoja asioita, joista Saksan ja Ranskan nykyiset johtajat, liittokansleri Merkel ja presidentti Francois Hollande ovat yhtä mieltä. Britannian pääministerille David Cameronille tämä Pariisin ja Berliinin akseli on hyvä asia, koska Lontoo on perinteisesti torjunut kaikki yritykset siirtää valtaa Brysseliin.

Merkel löytänee tukijoita myös Hollannista. Maan nykyiselle hallitukselle laadituissa taustamuistioissa lähdetään siitä, että integraation lisääminen ei enää välttämättä tarkoita komission tai EU-parlamentin vallan lisäämistä.

Suomi on perinteisesti lähtenyt siitä, että vahva komissio on pienten jäsenmaiden etu. Toisaalta esimerkiksi pankkiunionin rakentamisessa Suomi on ollut samoilla linjoilla Saksan kanssa. Molemmat maat vastustavat komission esitystä, jonka mukaan Brysselissä tehtäisiin lopullinen päätös konkurssikypsien pankkien pelastamisesta ja saneeraamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat