Mainos

EU:n hälytysjärjestelmä ei ole antanut ilmoitusta, että Suomeen olisi tuotu elintarvikevaaran sisältävää puolalaista naudanlihaa

Mediassa olleiden tietojen mukaan Puolassa olisi päässyt markkinoille puolalaista naudanlihaa, joka sisältää elintarvikevaaran.

EU:n jäsenvaltioiden elintarvikkeiden ja rehujen nopean hälytysjärjestelmän kautta ei ole tullut tietoa, että Suomeen olisi tuotu elintarvikevaaran sisältävää puolalaista naudanlihaa. Asiasta kertoo Ruokavirasto.

Virasto on pyytänyt asiasta tietoa Puolan viranomaisilta ja ollut yhteydessä Euroopan komissioon. Myös elintarvikeala on aloittanut tarkemmat selvitykset tuomiensa tuotteiden toimitusketjuista.

Mediassa olleiden tietojen mukaan Puolassa olisi päässyt markkinoille naudanlihaa, joka olisi peräisin sairaista eläimistä, joita ei olisi tarkastettu teurastamossa siten kuin säädökset kaikissa EU-maissa edellyttävät.

–  Suomalainen elintarvikeala tietää tuotteidensa alkuperän ja poistaa varmasti maineriskin välttämiseksi epäilyttävät tuotteet ja raaka-aineet myynnistä ja käytöstä. Jos tuotteen raaka-aineet huolettavat, kannattaa tutustua huolella pakkausmerkintöihin, sanoo Ruokaviraston elintarviketurvallisuusjohtaja Leena Räsänen tiedotteessa.

Kuluttajan saatava tietoa lihan alkuperästä

Lihan turvallisuudesta ja laadusta vastaavat Ruokaviraston mukaan ensisijaisesti yritykset omavalvontasuunnitelmansa ja omien laatuvaatimustensa mukaisesti. Lisäksi viranomaiset valvovat tuontilihaa riskiperusteisesti.

Kaupassa lihan pakkausmerkinnöissä pitää aina ilmoittaa alkuperämaa. Kuluttajalla on aina oikeus kysyä ja saada tietoa lihan alkuperästä myös ravintolassa, Ruokavirasto muistuttaa.

Helsingin Sanomat kertoi eilen puolalaistoimittajan kuvanneen, kuinka sairaan näköisiä nautoja raahataan öisin teurastettavaksi ilman eläinlääkärin tarkastusta Mazovian alueella sijaitsevassa teurastamossa.

HS:n mukaan teurastuksen jälkeen työntekijät näyttävät poistavan ruhoista muun muassa makuuhaavoja ja kasvaimia, jotka kielivät sairauksista.

Uutista muokattu 15.20.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja