Kotitalouksien epävarmuus jarruttaa käännettä parempaan.
Suomen talouden näkymät vaikuttavat synkemmiltä kuin mitä keväällä arvioitiin, toteavat sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla että Pellervon taloustutkimus PTT. Molemmat tutkimuslaitokset julkaisivat keskiviikkona ennusteet, joissa ennakoidaan kasvun jäävän kevään arvioita hitaammaksi.
PTT ennustaa tälle vuodelle kasvua 0,3 prosenttia ja ensi vuodelle 0,9 prosenttia. Keväällä PTT odotti tälle vuodelle kasvua 0,6 prosenttia ja ensi vuodelle 1,7 prosenttia.
– Kasvulle on kyllä perusteita olemassa, mutta huolia on paljon: sota Ukrainassa, työttömyys, heikentynyt sosiaaliturva, sote-sektorin kriisi, asuntojen hinnanlasku, tullit. Ne ovat voimakas jarru varsinkin kotitalouksissa, sanoi PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen tiedotteessa.
Etlan ennuste ennakoi parempaa kasvutahtia kuin PTT, mutta myös Etla alentaa kuluvan vuoden kasvuennustettaan päätyen nyt 0,8 prosenttiin. Vielä keväällä Etla ennusti tämän vuoden kasvun olevan 1,2 prosenttia. Ensi vuodelle Etla ennakoi 1,4 prosentin kasvua ja pitää tason muuttumattomana.
– Epävarmuus työpaikoista, säästötoimista ja maailman kriiseistä on saanut kotitaloudet varovaisiksi ja vähentämään kulutustaan. Ensi vuonna odotamme kuitenkin käännettä parempaan, sanoo Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti tiedotteessa.
Kotitalouksien kulutus vähenee kolmatta vuotta peräkkäin ja painuu jo vuoden 2018 tasolle.
