Danske Bank nostaa ennustettaan: "Muutos on tulossa"

Danske Bank nostaa kasvuennustettaan, mutta varoittaa hidastumisesta olevan jo merkkejä.

Danske Bank nostaa tämän vuoden talousennustettaan. Pankin ekonomistit arvioivat nyt Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,7 prosenttia. Aiemman ennusteen mukaan he odottivat 2,4 prosentin kasvua.

– Talousvuosi 2018 on käynnistynyt kotimaassa väkevästi. Syksyllä kasvutahti ehti jo hetkellisesti hiipua, mutta talvi on jopa ylittänyt odotukset. Toistaiseksi sekä kotitalouksien että kotimaisten yritysten luottamus on niin korkealla, että voimme hyvällä syyllä odottaa kulutuksen ja investointien nousevan edelleen, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo tiedotteessa.

"Nousu hidastuu nopeasti"

Kaikki talouden keskeiset kysyntäerät ovat kasvussa. Appelqvist kuitenkin varoittaa, että muutos on tulossa. Pankki säilyttää ensi vuoden kasvuennusteensa kahdessa prosentissa.

– Nousu hidastuu kuitenkin nopeasti vajaakäytössä olevien resurssien loppuessa, Appelqvist sanoo.

– Kasvu riittää edelleen luomaan työpaikkoja ja pitämään asuntomarkkinat liikkeessä. Julkinen talouskin hyötyy, ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee alle 60 prosentin jo 2018.

Ekonomisti kuitenkin huomauttaa, että velkasuhde uhkaa kääntyä lähivuosina takaisin kasvuun väestörakenteen takia, joten julkisen talouden kestävyyden saavuttaminen vaatii lisätoimia.

Työttömyysasteen Danske Bank arvioi olevan tänä vuonna kahdeksan prosenttia ja ensi vuonna 7,7 prosenttia. Ansiotason pankki arvioi kasvavan tänä vuonna kaksi prosentti ja ensi vuonna 2,3 prosenttia.

Maailmantalouden epävarmuus uhkana

Suomen hyvää talouskehitystä uhkaa maailmantalouden epävarmuus.

Viime vuosi oli kansainvälisessä taloudessa paras pitkään aikaan, mutta positiivista ennustetta heikentävät kauppasodan uhka ja Italian uuden hallituksen aiheuttama epävarmuus.

– Kansainvälinen kysyntäympäristö on yhä vahva, mutta talouskeskustelua ovat hallinneet riskiskenaariot: Yhdysvalloissa palkkainflaation uhka ja kauppasodalla flirttailu sekä Euroopassa Italian populistihallituksen tuoma poliittinen epävarmuus. Euroalueella myös kasvu on hidastunut, ja paras vaihe näyttäisi olevan takana, Appelqvist sanoo.

Alkuvuosi jäi ennusteista

Vuoden ensimmäisen neljänneksen kasvu jäi euroalueella ennusteista.

Bruttokansantuote kasvoi edelleen viime vuoteen verrattuna 2,5 prosenttia, mutta edelliseltä neljännekseltä kasvua tuli vain 0,4 prosenttia.

– Vaisuille kasvuluvuille on yritetty etsiä luovia selityksiä muun muassa säästä, influenssaepidemiasta, lakoista ja lomapäivien ajoituksista. Osittain selitykset pitänevät paikkansa, mutta samalla on myönnettävä, että kasvun hidastuminen ei liity pelkästään tilapäisiin tekijöihin. Pelottava vaihtoehto on se, että resurssit alkavat jo ehtyä, vaikka työttömyysaste oli euroalueella huhtikuussa yhä 8,5 prosenttia.

Danske Bank arvioi euroalueen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna kaksi prosenttia ja ensi vuonna enää 1,7 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat