Etkö saa unta? Kaiva kynä esiin – tällaisen listan kirjoittaminen voi auttaa nukahtamaan

Vaikuttaa siltä, että "aivojen tyhjentäminen" vapauttaa mielen huolesta, jolloin nukahtaminen helpottuu.

Etkö saa unta iltaisin? Ongelmasi saattaa ratketa kynän ja paperin avulla, vinkkaa Forbes! Baylorin yliopiston tutkimuksen mukaan to do -listan kirjoittaminen saattaa auttaa nukahtamisessa.

Tutkijat panivat osan 18–30-vuotiaista koehenkilöistä kirjoittamaan ylös asioita, joita heidän piti seuraavana päivänä tai myöhemmin tehdä.

Osa ryhmästä kirjoitti, mitä he olivat viime päivinä saavuttaneet. Osanottajat nukkuivat laboratorio-oloissa, missä heidän untaan tarkkailtiin.

Mitä tarkempi lista, sitä nopeammin uni tuli

Tehtävälistoja kirjoittaneet nukahtivat yhdeksän minuuttia aiemmin kuin saavutuksistaan kirjoittaneet. Mitä tarkempi tehtävälista oli, sitä nopeammin uni tuli.

Vaikka listan kirjoittaminen tuo tekemättömät työt ja odottavat projektit mieleen, vaikuttaa silti siltä, että "aivojen tyhjentäminen" listaan vapauttaa mielen huolesta, jolloin se voi rauhoittua.

Koehenkilöt eivät käyttäytyneet kuin kotioloissa

Tutkimuksessa oli myös ongelmia: koska se toteutettiin laboratoriossa, koehenkilöt eivät käyttäytyneet kuten kotioloissa. He eivät esimerkiksi saaneet selata puhelimiaan, lukea tai tarkastaa sähköpostejaan ennen nukkumaanmenoa.

Onkin mahdollista, että listan kirjoittaminen vaatii toimiakseen tietynlaisen tilanteen, kuten, että sen jälkeen ei selata iPadia.

Tutkimus julkaistiin Journal of Experimental Psychology -lehdessä.

***


Lue myös:

    Uusimmat