Etkö pahemmin välitä sähköautoista? Yli satavuotias valmistaja lupaa, ettei ole tekemässä sellaista ainakaan 10 vuoteen

Miltei kaikki sarjatuotantoautoja valmistavat yhtiöt ovat hypänneet jo jollain tavalla sähköautojen kelkkaan – osa tosin muita varovaisemmin. Hyvin harva valmistaja on kuitenkaan myöntänyt, ettei sillä ole minkäänlaista aikomusta kehittää sähköautoja vielä tässä vaiheessa. Ainakin yksi sellainen kuitenkin löytyy, ja vieläpä Euroopasta.

Ranskalainen hyperautovalmistaja Bugatti ei vielä tähyile täyssähköautojen suuntaan. Vaikka sen Chiron-mallin sekä ikonisen W16-moottorin tuotanto on tulossa päätökseensä, on Bugatti ottamassa vasta ensiaskeleita ladattavien hybridien kanssa. Elokuussa kävi ilmi, että Chironin seuraaja tulee olemaan ladattava hybridi.

Toinen viime vuosina automarkkinoita hallinneista trendeistä on ollut katumaasturien kasvava suosio. Myös tälle ilmiölle Bugatti nyrpistää nenäänsä, eikä sen kymmenvuotissuunnitelmaan lukeudu myöskään yhtä ainutta katumaasturimallia.

– Täysin sähköinen auto ei lukeudu suunnitelmiimme tulevien 10 vuoden aikana. Kuten ei myöskään katumaasturi, Bugatti-Rimacin toimitusjohtaja Mate Rimac totesi saksalaiselle Automobilwochelle.

Nimeään kantavaa sähköautovalmistajaa luotsaavan Rimacin kommentti panee pisteen huhuille, jotka lähtivät vellomaan sen jälkeen, kun kroatialaisyhtiö hankki enemmistöosuuden perinteikkäästä ranskalaisvalmistajasta viime vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat