Ethän hanki tällaisia kenkiä lapsellesi? Jalkaterapeutti varoittaa riskistä – "En suosittele ostamaan"

Miltä paljasjalkakengät näyttävät ja miksi niitä suositellaan? 2:57
KATSO MYÖS VIDEO: Tämä jalkinemalli on paras valinta lapsellekin. Videolla tutustutaan kyseiseen jalkinemalliin ja nähdään, miten kävellään oikein.

Lapsen jalan kehitykseen kuuluu vaiheita, jotka saattavat näyttää vanhempien silmiin virheasennolta. Lattajalkaisuus, pihtipolvisuus ja länkisäärisyys ovat kuitenkin osa normaalia jalkojen kehitystä. Virheasennon riski kuitenkin kasvaa merkittävästi, jos lapselle hankkii jalkineet käytettyinä.

Lapsen jalat kehittyvät nopeasti syntymästä alakouluikään asti. Kehitysvaiheessa hermosto, lihaksisto ja luusto ovat herkkiä ympäristön vaikutuksille, minkä vuoksi jalkineilla on suuri merkitys siinä, ettei jalkoihin kehity virheasentoja.

Tästä syystä käytettyjen kenkien ostaminen lapselle on aina riski.

Jos lapsi on vielä pieni, eikä kävele paljon, eivät kengätkään kulu. Eli pienten lasten kenkiä voi siinä mielessä ostaa käytettyinäkin, ettei niihin liity riskiä lapsen jalan kehitykselle, kertoo jalkaterapeutti Reeta Eskelinen.

– Kun puhutaan kouluikäisistä, alkaa kenkiin käytön myötä tulla muotoa käyttäjän jalan mukaan. Niinpä käytetyt kengät voivat ohjata seuraavan kenkiä käyttävän lapsen jalkoja edellisen käyttäjän jalkojen mukaisesti.

Pahimmassa tapauksessa kenkään syntyneet kulumat ohjaavat jalat virheasentoon ja aiheuttavat rakenteellisia muutoksia.

Rakennemuutoksia voi tulla luustoon, lihaksistoon ja hermoihin. Esimerkiksi lihaksistoon voi tulla epätasapainoa, jolloin toiset lihakset kehittyvät paremmin ja toiset huonommin.

Kasvuun liittyvät jalan asentovaihtelut saattavat säikäyttää

Alaraajojen kehittymiseen sisältyy reisi- ja sääriluiden sekä jalkaterän luiden kiertymiä ja erilaisia asentovaihteluja, Eskelinen kertoo.

Asentovaihtelut saattavat näyttää vanhempien silmiin jalkojen virheasennoilta, mutta kuuluvat normaaliin kehitykseen. Kyseessä ei siis välttämättä ole esimerkiksi kenkävalinnasta johtuva asia.

Lapsella on syntyessään länkisääret, jossa polvet näyttävät olevan kaukana toisistaan, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri kokoama Lapsen alaraajojen kehitys -opas.

Lapsen kasvaessa jalat kehittyvät seuraavaksi pihtipolvisiksi. Pihtipolvisuus on näkyvintä 3,5–4-vuotiaana. Pihtipolvisuus pienenee kouluikään mennessä.

Polvien yliojennus puolestaan liittyy yleensä leikki-ikään. 5–6-vuotiaana nivelsiteet vahvistuvat ja yliojennus pienenee tai poistuu.

Lisäksi lapsen jalkojen kehittyessä voi ilmetä myös jalkaterän kääntymistä sisään- tai ulospäin.

Myös varpailla kävely kuuluu lapsen kävelyn kehitysvaiheisiin, mutta sen tulisi loppua noin 3–6 kuukautta kävelyn aloittamisesta, kertoo Lapsen alaraajojen kehitys -opas.

Jos tietyt vaiheet lähtevät pitkittymään, kannattaa kääntyä terveydenhuollon pariin, Eskelinen sanoo.

Jos lapsen vanhemmilla on lattajalkaisuutta, eikä lapsen jalkakaari lähde kehittymään, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota. Tällöin jalan kehitystä voi ohjata jumpalla ja kevyesti ohjaavalla pohjallisella.

Kiinnitä huomiota näihin, kun ostat lapselle kenkiä

Käytettyjä kenkiä ostettaessa on syytä tarkistaa, onko kengän pohjallisesta tai pohjasta nähtävissä kulumia tai tiettyä jalan muotoa. Jos on, en suosittele tällaisia jalkineita ostamaan, koska siinä on riski jalan virheasentoon, Eskelinen huomauttaa.

Käytettyjen kenkien ostoon liittyy myös syylä- ja kynsisienitartuntariski. Vaikka lapsilla harvemmin on kynsisientä, niin se on silti mahdollista saada käytetyistä kengistä.

Eskelisen mukaan turvallisinta käytettyjen kenkien osto on tapauksissa, joissa kengät ovat syystä tai toisesta jääneet edellisellä omistajalla hyvin vähäiselle käytölle, jolloin kenkä ei ole vielä kulumisen myötä muotoutunut mihinkään.

17 milliä käyntivaraa

Olipa kyseessä sitten uudet tai käytetyt jalkineet, on oikean koon valinta tärkein asia.

Lasten kengässä tulisi olla 5 milliä enemmän käyntivaraa kuin aikuisen kengässä. Eli, kun aikuisille suositeltu käyntivara on 12 milliä, on se lapsilla 17 milliä.

Lapsen jalka voi kasvaa vuoden aikana reippaasti ja siksi kannattaa valita kenkä, jossa on tarra- tai nauhakiinnitys, jotta kengän istuvuutta voi säätää jalan kasvun mukaan.

Eskelinen suosittelee lapsille leveälestistä kenkää, jotta varpaille on tilaa. Lisäksi kenkien tulisi olla painoltaan kevyet ja päkiöistä taipuvaiset.

Kengän tulee taipua jalassa, jotta lapsen jalka pääsee kehittymään ja vahvistumaan mahdollisimman luonnollisesti.

Lue myös:

    Uusimmat