Syyttäjä vaatii vammaispalveluja järjestävän Eteva-kuntayhtymän entiselle toimitusjohtajalle vuoden ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vuosina 2016–2019.
Syyttäjän mukaan nainen muun muassa hyväksyi neljän virkamiehen virkasuhteiden päättämissopimukset, joiden perusteella näille maksettiin erokorvausta 3–6 kuukauden palkkaa vastaava määrä.
Summat vaihtelivat syyttäjän mukaan vajaasta 22 000 eurosta reiluun 25 000 euroon. Kokonaissumma oli yli 93 000 euroa.
Lue lisää Vammaiset lapset joutuivat ulkoilemaan häkkimäisesti rajatulla alueella – kunta maksoi lapsille syrjinnästä 10 000 euroa
Kahden virkamiehen kohdalla Työllisyysrahasto katsoi Etevan vaikuttaneen työsuhteen päättymiseen, jolloin Eteva velvoitettiin maksamaan työttömyysturvan omavastuuosuutta yli 40 000 euron edestä, syytteessä sanotaan.
Syyttäjän mukaan toimitusjohtaja ylitti toimintavaltansa ja asiat olisi pitänyt viedä yhtymähallituksen päätettäväksi.
Kahden virkamiehen kohdalla erorahoja on syyttäjän mukaan pidettävä lahjaluontoisina etuina, joilla virkamiehiä on asetettu muita työntekijöitä parempaan asemaan.
Irtisanoutui syksyllä 2019
Työsuhteiden päättämissopimusten lisäksi toimitusjohtaja osallistui syyttäjän mukaan yhden erosopimuksen saaneen työntekijän palkkaamiseen takaisin ilman työvelvoitetta.
Määräaikaisesta 26 viikon työsuhteesta, jolla työntekijällä ei syyttäjän mukaan ollut työtehtäviä, maksettiin noin 29 000 euroa.
Lisäksi toimitusjohtaja päätti toisen virkamiehen palkallisesta työvelvoitteesta vapauttamisesta, syyttäjä sanoo.
Vapaalla olleelle virkamiehelle maksettiin noin 25 400 euroa.
Työsuhteisiin liittyvien päätösten lisäksi irtisanoutuessaan syksyllä 2019 toimitusjohtaja osti syyttäjän mukaan työsuhdeautonsa itselleen alihintaan.
