Etelä-Suomi saa ensimmäiset lumihiutaleensa jo viikonloppuna – säähän täyskäännös marraskuussa

Viikonvaihteessa sää jatkuu kylmänä ja kuivana, ja koko maassa lämpötila laskee öisin pakkasen puolelle. Pohjoisessa myös päivälämpötilat ovat nollan alapuolella, mutta eteläisessä Suomessa joitakin asteita plussalla.

Ensi yönä ja huomenna aamulla voi esiintyä kuuraa varsinkin selkeillä alueilla sekä vesistöjen äärellä.

– On hyvin mahdollista, että etelässä nähdään viikonloppuna ensimmäiset lumihiutaleet, kertoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Viikonlopun aikana tienpinnat voivat olla liukkaat vesistöjen läheisyydessä.

– Tienpinnat menevät herkästi pakkasen puolelle ja kuuraa pääsee syntymään öisin. Etenkin liittymärampeilla ja silloilla kannattaa ajaa varovasti!

Pilvisyys vaihtelee viikonlopun aikana, mutta aurinko näyttäytyy aika ajoin koko maassa.

Radikaali muutos kuun vaihteessa

Kylmä jakso kestää pitkälle ensi viikkoon, samoin kuin yöpakkaset. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECNWF:n mukaan säätila kuitenkin muuttuu radikaalisti marraskuun alussa.

– Korkeapaine muuttuu kertaheitolla matalapaineeksi, ja kylmä ja kuiva sää harmaaksi ja sateiseksi, eli epävakaisempaan ja lämpimämpään suuntaan, Mäntykannas kertoo.

Marraskuussa lämpötilat ovat koko maassa 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpiä, minkä myötä pohjoiseen satanut lumipeite todennäköisesti sulaa pois.


Katso paikkakuntasi viikonlopun sääennuste

Lue myös:

    Uusimmat