Etelä-Korean rankkasateilla jo 40 kuolonuhria – video näyttää sateiden katastrofaaliset seuraukset
Viime viikon rankkasateet ovat aiheuttaneet valtavaa vahinkoa Etelä-Koreassa.
Viranomaisten mukaan kuolonuhrien määrä on noussut 40:een. Yhdeksän henkeä on edelleen kateissa. Noin kymmenen ruumista on löydetty tunnelista Osongin kaupungista autojen jäätyä jumiin maan alle tulvaveden seuraksena.
Videolla näkyy rankkasateen seurauksena romahtanut tie sekä reitti, mitä pitkin vesi on vyörynyt. Videolla näkyy myös paikallisten pelastusoperaatio.
Pelastustoimiin on osallistunut noin 900 pelastajaa, mukaan lukien palomiehiä, poliiseja ja sotilaita.
Rankkasateet ovat nostaneet Hangang-joen vedenkorkeuden noin kahdeksaan metriin, minkä seurauksena viranomaiset ovat sulkeneet liikenteen läheisellä Olympic-daeron moottoritiellä. Jalankulkijoilta on kielletty pääsy kävelyalueelle, kun vedenkorkeus ylittää 5,5 metriä. Ajoneuvojen käyttö moottoritiellä on kielletty vedenkorkeuden ylittäessä 6,2 metriä.
Rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia, talojen sortumisia ja maanvyöryjä ympäri maata. Tulva on ulottunut noin 20 000 hehtaarin alueelle ja yhteensä 280 julkista rakennusta on vaurioitunut. Lähes 9 500 ihmistä 14 kaupungista ja maakunnasta on evakuoitu rankkasateiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää