Etelä-Korean pääkaupungin rankkasateissa kuollut ainakin yhdeksän – karu video näyttää tulvavedet

0:50
Ennätykselliset rankkasateet aiheuttaneet tulvia Etelä-Korean Soulissa.

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa ennätykselliset sadevedet ovat tulvineet koteihin, teille ja metroasemille. Ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut. Sateista kertoo muun muassa CNN.

Soulia murjovat sateet hellittivät tänään keskiviikkona, joskin torstaina vettä odotetaan satavan jopa 300 millimetriä jo valmiiksi tulviville alueille.

Sääennusteet varoittavat uusien tulvien lisäksi myös mutavyöryistä.

Yhdeksästä menehtyneestä kolme kuoli jäätyään jumiin kellarikerrokseen, kertoo Etelä-Korean sisä- ja turvallisuusministeriö.

Ainakin 17 on loukkaantunut tulvissa ja seitsemän on kateissa. Yli 500 on evakuoitu maanantaista lähtien ja noin 2 800 rakennusta on vaurioitunut.

Rankkasateiden kerrotaan olevan kovimmat sitten vuoden 1907.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja