Edellisen presidentin päätös sytytti valtavat protestit ja parlamenttikamppailun, jonka myötä poikkeustila peruttiin ja presidentti pantiin viralta.
Etelä-Koreassa on tänään kulunut vuosi siitä, kun silloinen presidentti Yoon Suk-yeol julisti maahan poikkeustilan, joka syöksi maan historiallisen vakavaan poliittiseen kriisiin.
Yoonin vuosi sitten tekemää yllätyspäätöstä siviilihallinnon katkaisemisesta pidettiin tuulahduksena Etelä-Korean vuosikymmenten takaisesta menneisyydestä sotilasdiktatuurina.
Päätös sytytti välittömästi valtavat protestit ja parlamenttikamppailun, jonka myötä poikkeustila peruttiin ja Yoon pantiin lopulta viralta.
Etelä-Koreaan odotetaan tänään mielenosoituksia vuosipäivän merkiksi. Pääkaupunki Soulin kaduille odotetaan noin 2 000 ihmisen marsseja, arvioi poliisi AFP:lle.
Lue myös: Etelä-Korean presidentti lopetti poikkeustilan – oppositio syytti vallankaappaukseksi
"Oikeistolla yhä samat kannat"
Mielenosoitus järjestetään parlamentin ulkopuolella vuoden takaisen jännitysnäytelmän näyttämöllä. Tuolloin parlamentin lainsäätäjät uhmasivat sotilaita äänestääkseen poikkeustilan nurin.
Myös maan istuvan presidentin on määrä vierailla mielenosoituksessa parlamentin ulkopuolella.
