Etelä-Afrikassa todettu yli 100 000 koronatartuntaa – kuolemantapauksia lähes 2 000

Lupaavia tuloksia koronahoidosta Ruotsissa – Suomessa testataan samaa metodia 4:18
Katso yllä oleva video: Ruotsissa on saatu lupaavia tuloksia koronapotilaiden hoidossa – Suomessa testataan pian samaa metodia.

Etelä-Afrikassa tilastoitujen koronavirustartuntojen määrä ylitti maanantaina 100 000:n rajapyykin. Maassa on todettu 1 991 koronavirukseen liitettyä kuolemaa.

Katso yllä oleva video: Ruotsissa on saatu lupaavia tuloksia koronapotilaiden hoidossa – Suomessa testataan pian samaa metodia.

Pahiten kärsinyttä aluetta on maan lounaisosassa sijaitseva Länsi-Kapin rannikkoprovinssi, johon kuuluu maan toiseksi suurin asutuskeskus Kapkaupunki. Kuolonuhreista noin kolme neljäsosaa on todettu Länsi-Kapissa.

Etelä-Afrikassa on todettu tartuntoja Afrikan valtioista eniten. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli puolet Afrikan mantereella todetuista tartunnoista on vahvistettu Etelä-Afrikassa.

Maan kuolleisuus koronavirukseen on pysynyt kahdessa prosentissa, ja tartunnan saaneista noin puolet on parantunut.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Etelä-Afrikan strategia koronaviruksen torjunnassa on ollut ailahtelevaa. Maa ryhtyi aluksi maaliskuussa tiukkoihin rajoituksiin pandemian saapuessa maahan, mutta perääntyi niistä myöhemmin, kun tartuntamäärät jatkoivat kasvuaan. Maan talous oli huonossa jamassa jo ennen pandemian saapumista.

Etelä-Afrikan jälkeen eniten tartuntoja Afrikassa on todettu Nigeriassa, jossa tapauksia on yli 20 000, ja Ghanassa, jossa tartuntoja on todettu noin 14 000.

Maailmanlaajuisesti koronavirustartuntojen testauskapasiteetti ja tilastointi vaihtelee jonkin verran maittain.

Lue myös:

    Uusimmat