Esikoistaan odottava Love Island -Jenni muistelee hetkeä, kun kertoi vauvauutiset kumppanilleen – paljasti asian hellyttävällä jekulla: "Itkettiin ilosta"

Love Island Suomi -ohjelmassa vuonna 2019 mukana ollut Jenni kertoo MTV Uutisille, että somessa tehdyn raskausilmoituksen vastaanotto jännitti häntä ja puoliso Eetu Karhusta.

Love Island Suomi -sarjan toiselta kaudelta tuttu Jenni kertoi tiistaina Instagram-tilillään odottavansa hänen ja kumppaninsa, Big Brother -ohjelmasta tutun Eetu Karhusen esikoista. Jennin postaamassa kuvassa tulevat vanhemmat pitelevät käsissään pientä, vauvalle tarkoitettua paitaa.

Vauvauutiset poikivat pariskunnalle hurjan määrän onnitteluja. Jenni kertoo MTV Uutisille, että aluksi kaksikko jopa hieman jännitti raskauden saamaa vastaanottoa.

– Oli tosi positiivinen yllätys, että tuhannet ihmiset olivat niin mukana ja liekeissä, hän iloitsee.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Pahoinvointia ja kovaa väsymystä lukuun ottamatta raskaus on Jennin mukaan sujunut hyvin.

– Melkein normaalia elämää olen pystynyt elämään ja töissä pystynyt olemaan koko ajan, se on tietysti plussaa, hän kertoo lisäten, että kehon uuteen tilaan on kuitenkin ollut totuttelemista.

Vaikka pariskunta oli sopinut, että raskaustesti tehtäisiin yhdessä, ei Jenni malttanut odottaa töissä olleen puolisonsa kotiinpaluuseen saakka. Raskaustestin tehtyään hän laittoi puhelimen salakuvaamaan kotiin palaavaa kumppaniaan, joka löysi positiivisen raskaustestin vessasta.

– Oltiin ihan superiloisia ja itkettiin ilosta. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin, Jenni sanoo.

Pariskunta osti oman yhteisen asuntonsa vuonna 2020. Jennin mukaan kodin ylimääräisestä huoneesta tehdään vauvan ikioma huone.

– Vähän sitä alettu mielessä jo suunnittelemaan, että minkälaista remppaa sinne tehdään, hän kuvailee.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jenni kertoi aikaisemmin häntä alkuvuonna vaivanneista, mystisistä terveyshuolista, joiden vuoksi hän myös hakeutui tutkimuksiin. Nyt tulevan äidin oireet ovat helpottaneet.

– Tutkimukset on vielä kesken, pään seurantamagneetti-kuvausta piti siirtää, kun raskaus tuli ilmi, mutta oireet eivät ole nyt vaivanneet kevään jälkeen, hän kertoo.

Mystiset oireet laittoivat aktiivisesti urheilevan Jennin hetkellisesti totaaliseen treenikieltoon. Nyt raskaana ollessaan hän kertoo hyödyntävänsä kuntoiluun muun muassa odottavien äitien jumppaa, jota hän veti Love Islandin asukkaille rakkauden saarella ollessaan.

– Kun ei painonnostoa ole pystynyt enää tekemään, ja on joutunut ottamaan vähän steppiä taaksepäin näissä treeneissä, niin otettu nyt sitten nämä vanhat treenit käyttöön mitä siellä telkkarissakin nähtiin, Jenni nauraa.

Pariskunnan esikoisen laskettu aika on huhtikuun alussa 2022.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

    Uusimmat