Esapekka Lappi pääsee vihdoin debytoimaan Toyotan uuden Rally1-hybridiauton ratissa Ruotsin MM-rallissa viikonloppuna.
Pieksämäkeläinen on ollut sivussa huipputasolta vuoden verran ja on täynnä intoa, kun h-hetki on vihdoin koittamassa. Lappi toki ajoi Toyotan WRC-autolla viime syksynä Suomen sorateillä, mutta silti odottavain aika on ollut pitkä.
– Fiilis on ihan helvetin hyvä. Aika kauan olen tätä hetkeä odottanut ja nyt se on käsillä. Aika kivaa on lähteä huomenna testipätkälle pöristelemään, Lappi fiilisteli MTV Urheilulle.
Lappi jakaa Toyotan kolmatta tehdastallin autoa Sebastien Ogierin kanssa. Suomalaiskuskille on kuitenkin todennäköisesti luvassa huomattavasti enemmän osakilpailuja kuin uraansa jäähdyttelevälle kahdeksankertaiselle mestarille. Vaikka Lappi ei täyttä kautta ajakaan ja mestaruudesta tule taistelemaan, on pelin henki silti sama kuin aina ennenkin.
– Ei tilanne muuta minun lähestymistapaani mitenkään. En edes osaa ajatella sitä. Toki pitää ajatella, että maaliin olisi hyvä tulla, jos jollekin meidän kuskeistamme käy jotain. Silloin pitää olla se, joka tuo pisteitä, Lappi sanoo.
– Lähtökohtaisesti en kuitenkaan osaa ajatella asiaa varsinkaan näin alkukaudesta. Me lähdemme ajamaan niin hyvin kuin osaamme ja tietenkin myös menestymään.
Lappi pääsi testaamaan Rally1-Yarista sekä Keski-Suomessa että Ruotsin rallin uuden kotipaikan Uumajan lähettyvillä. Testikilometrejä kertyi puolisen tuhatta, joten aivan kylmiltään ei kisaan tarvitse lähteä. Uusissa hybridiralliautoissa tekniikka on supistettu, mutta toisaalta Lapilla on kokemusta hieman vastaavanlaisella tekniikalla varustetuista R5-kilpureista viime kaudelta sekä myös aiemmin uraltaan.
– Lukot ja muut eivät niinkään haittaa, koska R5-autolla tuli viime vuonna ajeltua. Hybridin tuoma voimakin on vaan kiva juttu, eikä se niinkään ajamista muuta. Vähän pitää ehkä enemmän herkutella kaasupolkimella, kun lähtee hitaista paikoista. Se jauhaa niin paljon, kun lyö kaasun pohjaan, Lappi kuvailee.
– Sata kiloa painoa vaikuttaa kuitenkin yllättävän paljon. Massa vie autoa enemmän ja se reagoi hitaammin. Varsinkin hyppyjen alastuloissa auto jatkaa menemistään, eikä lähde sinne, mihin pyörät näyttävät. Siihen on pitänyt totutella.
Ruotsin MM-ralli Uumajan seudulla on erilainen edelliseen kotipaikkaan Värmlantiin verrattuna. Vauhtia ainakin piisaa.
– Lunta on niin paljon, että tahtoa se vaatii, että penkasta läpi asti pääsee, eikä sitten kyllä takaisin tielle tulla. Monissa paikoissa tiet on aurattu ylileveiksi, jolloin se on pehmeää penkan kohdalta ja renkaat alkavat upota. Sinne ihan laitaan ei kannata edes mennä, Lappi summaa.
Kärjistetysti Uumajan seudun rallireitillä on erittäin nopeita osuuksia, jossa mennään koko ajan kaasu tai sitten hitaita ja teknisiä osuuksia. Se on niin sanotusti joko tai.
– Sanotaanko näin, että jotkut pätkät ovat ehkä vähän yksinkertaisia. Varsinkin sunnuntain avauspätkä on ihan järjen köyhä. Keskinopeus lienee noin 150 km/h. Siinä on suoraa ja pari risteystä. Sellaiset olisi ehkä voinut jättää pois, suomalaiskuljettaja kritisoi.
Uusimmat
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle rahasta
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
Lataa lisää