Esapekka Lappi hyvästeli tallikaverinsa ja ystävänsä Irlannissa – "En ole koskaan ennen nähnyt, että arkku on auki"
Esapekka Lappi vieraili maanantaina Irlannissa viime viikolla kuolleen tallikaverinsa Craig Breenin ruumiinvalvojaisissa.
Breenin kuolema tuli järkytyksenä rallimaailmalle. Tällä kaudella irlantilaisen tallikaverina yhden kisan ajamaan ehtinyt Lappi kokee tilanteen raskaana. Suomalaiskuski kertoi olleensa jo ennen Hyundai-aikaansa hyvä kaveri 33-vuotiaana kuolleen Breenin kanssa.
– On tämä ollut aika raskas setti. Jokainen ottaa nämä asiat eri tavalla. En väitä, että olin Breenin lähin ystävä, mutta olemme olleet jo pitkän aikaa hyviä kavereita. Kilpaileminen on aina ollut rehtiä puolin ja toisin, Lappi huokaisi MTV Urheilulle.
– Ei ollut Suomi-pojalle ihan helppoa paikka, kun kävimme heidän (Breenin perhe) kotonaan. En ole koskaan ennen nähnyt, että arkku on auki.
Lappi myöntää, että tallikaverin kuolema on vaikeuttanut valmistautumista perjantaiaamuna käynnistyvään Kroatian MM-ralliin.
– Ehkä valmistautuminen jäi vähän sivuun uutisten jälkeen. Ei ole tullut tuijoteltua videoita. En ole kokenut sitä kovin tärkeäksi tässä tilanteessa. Koko ajan tämä nousee ajatuksissa pintaan, Lappi sanoi.
– Toki hetkittäin asian pystyy työntämään sivuun, mutta kun sille antaa ajatusta, niin kyyneleet nousevat edelleen herkästi.
KATSO MYÖS: Ott Tänak tunteikkaana– piti Craig Breenin äidille antamansa lupauksen suorassa lähetyksessä
Breenin perheen toive oli, että Hyundai ajaa Kroatiassa. Talli on myös tehnyt erityisen värityksen Lapin ja Thierry Neuvillen autoihin irlantilaisen muistoa kunnioittaen.
– Yritetään ajaa niin kuin Craigin vanhemmat haluavat. Koetetaan kuitenkin nauttia. Sitä vartenhan tätä hommaa tehdään, vaikka nyt se meinaakin unohtua. Totta kai hyvä tulos olisi kiva juttu, mutta ehkä se on vähän toissijainen asia tällä hetkellä, Lappi totesi.
– Tiimi on tehnyt hienoa työtä auton kanssa lyhyessä ajassa.
Hyundain rallitallissa kuskeilla olisi myös lupa jättää ralli ajamatta, jos tilanne tuntuu liian vaikealta.
– Tämä on kuitenkin vain työ ja sitten ovat ne tärkeämmät asiat elämässä. Cyril (tallipäällikkö Abiteboul) sanoi, että jos tuntuu, että ei halua ajaa, voi vielä vetäytyä kisasta. Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä. On silti ollut hienoa nähdä tosi inhimillinen puoli tässä toiminnassa niin kuin pitääkin olla, Lappi kertoi.
– Viikko on aika lyhyt aika, mitä tapahtuneesta on nyt kulunut. Varmasti itse kukin on vielä sokissa. Ei välttämättä ole ajatukset siellä, missä pitäisi. Siinä mielessä tulos ei ole niin tärkeä, eikä sellaista fiilistä varmaan kenelläkään ole, että nyt räjäytetään koko potti.
Kroatian MM-ralli käynnistyy perjantaiaamuna.
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää