Esapekka Lappi ennätysputkessa – lystikäs lausahdus saumoista Safarissa: "Se riippuu"
Rallin MM-sarjakauden seitsemäs osakilpailu ajetaan juhannusviikonloppuna Keniassa. Legendaarinen Safari-ralli laittaa kuljettajat ja autot koville, vaikka kisa toki onkin hyvin erilainen takavuosiin verrattuna.
Hyundain suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi kilpailee ensimmäistä kertaa Afrikassa. Kokemus oli jo nuotituksessa ikimuistoinen.
– Villieläimiä näkyi ihan pirusti, yhdelläkin isolla aukealla varmasti tuhansia. Se oli ihan hullua. Muutenkin luonto on täällä aika eksoottinen. Siitä on jotenkin makea fiilis, Lappi hehkuttaa.
– Kokemus on toistaiseksi ollut upea ja eksoottinen. Rallihan on toki vielä ajamatta.
Muut kuljettajat ovat ajaneet Safari-rallin jo kahdesti, joten Lappi lähtee kisaan kokemuksen suhteen altavastaajana.
– Täällä on satanut tosi paljon ja on hyvin vehreää. Ruoho on kasvanut, ja välillä on tosi vaikeaa nähdä, missä tie kulkee. Hyvän nuotin tekeminen oli vaikeaa, sillä periaatteessa joka paikassa voi leikata nurmikolta, Lappi miettii.
– Minä en ole kisavauhtia näitä pätkiä ajanut, mutta muut tuntevat kaikki mutkat ja leikkaukset. Pitää vain hyväksyä, että välillä tulee takkiin.
Rovanperä puolustaa voittoa
MM-sarjaa johtava Toyotan Kalle Rovanperä juhli viime kaudella juhannuksena voittoa Keniassa. Suomalaistähdellä on jälleen taakkana ensimmäisen auton tuoma auramiehen rooli, mutta Rovanperän mukaan se ei välttämättä ole ongelma afrikkalaisilla sorateillä.
– Tilanne ei ole niin paha kuin muissa ralleissa. Joillain osuuksilla ensimmäinen lähtöpaikka voi olla perjantaina ihan hyvä. Sateita on ilmeisesti ollut enemmän, joten paljon soraa ja hiekkaa on valunut tieltä pois, Rovanperä kuvailee.
– Toisaalta irtokiviä, peruskalliota ja kivikkoa on näkyvissä aiempaa enemmän. Varmasti luvassa on vuoden suurin haaste pitää auto ja renkaat kasassa. Olosuhteet ovat tosi rajut.
Tavoitteena Rovanperällä on tietenkin juhlistaa juhannusta sunnuntaina korkeimmalla korokkeella.
– Se on aika selkeä juttu viime vuoden voiton jälkeen. Tietenkin haluamme sitä puolustaa. Varmasti tiimit ovat kuitenkin nyt lähempänä toisiaan, kuten on jo nähty. Muutkin autot ovat vahvempia, joten kovaa kilvanajoa on luvassa, Rovanperä aprikoi.
Lappi palkintopalliputkessa
Hyundai-kuski Lapilla on ensimmäisen kerran urallaan vyöllä jo kolme peräkkäistä palkintosijaa MM-sarjassa. Vaikka pieksämäkeläinen antaa Afrikassa muille kokemuksessa tasoitusta, ei suomalaiskuski tyydy pelkkiin jämäsijoihin.
– Tärkein tavoite on päästä kisa läpi ilman ongelmia ja kerätä kaikki kilometrit kokemuspankkiin. Silloin on varmasti tuloksissa jo korkealla, Lappi summaa.
– Vauhti on kuitenkin ollut sellaisella tasolla soralla, että kyllä minä haluan palkintosijoista ajaa. Itse asiassa sen pitää olla jatkossa tavoite kaikissa kilpailuissa.
Jos kaikki napsahtaa kohdilleen, voisiko Lappi ajaa jopa uransa toisesta MM-osakilpailuvoitosta Keniassa?
– Se riippuu, kuka on tuloksissa takana, Lappi naureskelee ja viittaa asemaansa Hyundain kakkoskuljettajana.
Uransa toistaiseksi ainoan MM-rallivoiton Lappi ajoi kuusi vuotta sitten Suomessa.
Kenian MM-ralli käynnistyy torstaina lähellä pääkaupunki Nairobia ajettavalla yleisöerikoiskokeella.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää