Esapekka Lapin sopimuskuviot menivät nopeasti uusiksi – autoon tulossa parannuksia: "Aika hyvät fiilikset tästä hommasta"

Esapekka Lapin työkuviot saivat lopullisen vahvistuksen torstaina, kun M-Sport Ford ilmoitti pestanneensa suomalaisen rallin MM-sarjaan ensi kaudeksi.

Lapilta lähti työpaikka alta 20. marraskuuta, kun hänen työnantajansa Citroen Racing ilmoitti jättävänsä MM-erikoiskokeet. Tilanne meni Lapin kannalta vaikeaksi: pieksämäkeläisellä oli sopimus Citroenin kanssa kaudesta 2020, jonka alkuun oli aikaa kaksi kuukautta.

Lapilla ja kartanlukija Janne Fermillä oli tuossa vaiheessa vain yksi vaihtoehto uudeksi talliksi, M-Sport Ford, joka ei ollut vahvistanut kuljettajiaan.

– Uskoin, että voin saada sen paikan, mutta eihän sitä silloin voinut sanoa ääneen. Luotin siihen, vaikkei minulla ollut mitään takeita siitä. Asiat menivät kuitenkin nopeasti eteenpäin ja sovimmekin suhteellisen äkkiä asioista, vaikka julkistus tulikin vasta nyt, kertoo Lappi, joka saa M-Sportilla tallikaverikseen Teemu Sunisen.

Lappi kävi jo marraskuun loppupuolella pyörähtämässä Malcolm Wilsonin pyörittämän M-Sportin tehtaalla Pohjois-Englannissa.

– En ole koskaan aiemmin jutellut kunnolla Malcolmin kanssa, olen vaihtanut vain muutaman lauseen. Hän halusi nähdä henkilökohtaisesti ja jutella rallista. Hän varmaankin halusi nähdä, millainen tyyppi minä olen ja onko minulla tarpeeksi motivaatiota tähän hommaan.

"Huima yksityistiimi"

Lappi vaikuttui näkemästään. M-Sport on yksityistiimi, joka ei saa Fordin tehtaalta suoranaista rahallista tukea. MM-sarjan muilla tiimeillä, Toyotalla ja Hyundailla, on käytössään huomattavasti suuremmat taloudelliset resurssit.

– Paikka on fasiliteeteiltaan samantyylinen kuin Citroen Racing. Kaikki muu paitsi vaihteisto tehdään talon sisällä moottorista lähtien. Siellä on hirveästi työntekijöitä. Onhan sitä nähty ennenkin, mutta pitää muistaa, että se ei ole tehdastiimi – se on yksityistiimi. Ja se on aika huima yksityistiimi, Lappi summaa.

Lapin ensimmäinen ja viimeinen vuosi Citroenilla oli alavireinen. Pieksämäkeläinen saavutti kolme kakkossijaa kauden 2019 aikana, mutta MM-pisteissä hän oli vasta kymmenes.

Lappi pitää M-Sport-sopimusta loistavana tilaisuutena.

– Nyt on uusi alku ja uusi mahdollisuus. Ford Fiesta WRC -auto on aiemmin näyttänyt potentiaalia. Se ei välttämättä ole sarjan paras auto, mutta ei se missään nimessä ole huonoinkaan. Onhan sillä mestaruuksiakin voitettu, Lappi viittaa Sebastien Ogieriin, joka ajoi Fordilla mestariksi vuosina 2017 ja 2018.

Päivityksiä Monteen

Lappi pääsee kunnolla testaamaan Fiestaa jo viikonloppuna, kun talli aloittaa valmistautumisen kauden avaavaan Monte Carlo -ralliin. Lappi ja Suninen matkustivat torstaina Ranskaan testihommiin.

– Autoon on tulossa päivitetty moottori Monteen ja myöhemmin kesällä tulee lisää uusia osia sille puolelle. Keulaan on tulossa uusi aerodynamiikkapaketti. He näköjään myös kehittävät sitä vehjettä, joten minulla on aika hyvät fiilikset tästä hommasta, Lappi tuumaa.

M-Sport on vuosien saatossa luottanut useisiin suomalaiskuljettajiin. Nyt tallissa on jälleen vahva suomalaismiehitys.

– Se on mukava juttu, että pääsee touhuamaan Teemun ja Jarmon (kartanlukija Lehtinen) kanssa. Meillä on niin sanotusti Suomi-tiimi kasassa.

Lue myös:

    Uusimmat