Esapekka Lappi arveli, että WRC-pomo oli hukannut hänen numeronsa – tallipäälliköltä ytimekäs kuitti suomalaiskuskille

Esapekka Lappi toivoo, että hän pääsee vielä ajamaan tehdaskuljettajana rallin MM-sarjassa.

Lappi jäi ilman WRC-tallipaikkaa viime kauden jälkeen. Lapille tarjottiin mahdollisuutta jatkoon M-Sport Fordilla, mutta pieksämäkeläisen olisi pitänyt maksaa ajamisestaan Ford Fiesta WRC:llä. Lappi kieltäytyi kohteliaasti tarjouksesta – ymmärrettävistä syistä.

Lappi latasi tiskiin kovat näytöt helmikuun lopussa ajetussa Rovaniemen MM-rallissa, jossa hän ajoi ylivoimaiseen voittoon WRC2-luokassa. Lappi jätti täysin varjoonsa norjalaisen Andreas Mikkelsenin, joka suomalaiskuskin tavoin tavoittelee uutta tilaisuutta MM-sarjan ykkösluokasta.

Lapin mukaan hän tarvitsee kovien tulosten lisäksi myös onnea tehdaspaikkaa varten.

– Ensinnäkin se vaatii sen, ettei Hyundai lähde pois. Mulla ei ole mitään mahiksia, jos Hyundai ei jatka, Lappi kertoi MTV Urheilulle.

– Totta kai pitää antaa hyvät näytöt ja saada pikkuisen jeesiä jostain muualta, jotta paikka saattaisi aueta. Mahis on ohut, mutta se on silti olemassa.

Rallin MM-sarjassa on tällä hetkellä vain kolme WRC-tallia. Hyundai ei ole vielä virallisesti sitoutunut ensi kauteen, jolloin nykyiset WRC-autot jäävät historiaan ja tilalle tulevat hybrideillä varustetut Rally1-luokituksen autot. Hyundain tallipomo Andrea Adamo kertoi kuitenkin hiljattain, että hän suhtautuu optimisesti tiiminsä jatkoon.

Kaikkien nykyisten WRC-kuljettajien sopimukset ovat katkolla vuoden lopussa, joten talleista saattaa avautua paikkoja. Lappi ei ole kuitenkaan aloittanut vielä neuvotteluja ensi vuodesta ja kaivanut esiin esimerkiksi Toyotan tallipäällikön Jari-Matti Latvalan numeroa.

- Olemme jotain jutelleet Jari-Matin kanssa, mutta emme suoranaisesti tähän asiaan liittyen. Nyt on melko aikainen hetki ruveta puhumaan ensi kaudesta. Olemme enemmänkin koettaneet saada tätä kautta kasaan.

Lapin viime kaudella edustama M-Sport aloitti ensimmäisenä uuden Rally1-autonsa testaamisen tällä viikolla. Brittitiimi on aiemmin väläyttänyt mahdollisuutta, että se voisi turvautua kokeneempien kuljettajien apuun auton kehitystyössä.

Testihommat M-Sportilla kiinnostaisivat Lappia.

– He eivät vain ole vielä soittaneet minulle. En tiedä, onko numero hukkunut vai mikä on.

– Laittakaa Richille (M-Sportin tallipäällikkö Millener) mun numero, jos hän on hävittänyt sen, Lappi hekotteli.

”Vasta hiljattain tekstasin”

MTV Urheilu teki työtä käskettyä ja kysyi Richard Milleneriltä, onko hänellä yhä Lapin puhelinnumero jemmassa.

– En ole hukannut hänen numeroaan. Vasta hiljattain tekstasin hänelle, Millener kuittasi ytimekkäästi.

Millener painotti, että hänellä ja M-Sportilla on yhä ”ystävälliset välit” suomalaiskuljettajaan, vaikka hommat päättyivät viime vuoden lopussa.

– Viime vuosi oli vain todella vaikea, eivätkä asiat menneet niin kuin olimme toivoneet. Kukaan ei kanna kaunaa viime vuodesta.

Millenerin mukaan M-Sport käyttää Rally1-autonsa ensimmäisissä testeissä omia kuljettajiaan. Brittikuski Gus Greensmith, Teemu Suninen ja ranskalainen Adrien Fourmaux kilpailevat tänä vuonna M-Sportin kalustolla.

– Meillä on mukana myös Matthew Wilson, joka on tehnyt paljon testi- ja kehitystyötä aiemmin. Ensimmäisissä testeissä ajetaan vain kilometrejä uusia komponentteja varten. Siinä työssä voimme käyttää Matthew’ta, kun muut kuljettajamme ovat kiireisiä MM-sarjassa.

M-Sportilla mietitään myöhemmin, turvautuvatko he ulkopuoliseen testiapuun tämän vuoden aikana.

– Siinä on omat etunsa, jos mukaan ottaa porukkaa tiimin ulkopuolelta. Mutta testiaikaa pitää antaa paljon myös niille kuljettajille, jotka ajavat autolla ensi vuonna, Millener alleviivasi.

Lue myös:

    Uusimmat