Erityisen kalliiden lääkkeiden korvaukset aiheuttavat ongelmia – ”Osa kohtuuttomassa tilanteessa”

Lääkekorvausmuutoksen jälkeen päänvaivaa ovat aiheuttaneet erityisen kalliit lääkkeet eli lääkkeet, joissa yksi lääkepakkaus maksaa yli tuhat euroa. Lääkkeitä käytetään esimerkiksi syövän ja reuman hoitoon.

Aiemmin lääkkeitä sai ostaa korvattuna kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, nyt vain kuukaudeksi. Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler tietää tapauksia, joissa asiakas on joutunut hakemaan lääkehankintoihin lainaa.

– Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi 1 400 euron kuukauden lääkeannoksesta jää omavastuuksi 500 euroa. Lääkekatto (vuosiomavastuu), 605 euroa, ei ylity. Kolmen viikon päästä edessä on sama summa. Erotuksen saa takautuvasti toki Kelasta lopulta, mutta pienituloisille summat lyhyessä ajassa voivat olla merkittäviä. Osa on kohtuuttomassa tilanteessa, Sandler sanoo.

Suomen Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila kertoo, että myös he ovat saaneet aiheesta viestejä.

– Olemme kuulleet tilanteista, joissa jopa ensimmäinen lääke-erä on jäänyt hankkimatta, kun korvauskatto ei ole täyttynyt. Uudistuksen tarkoitus ei varmaankaan ollut tämä, Halila pohtii.

Kelan etuuspäälliköllä Jaana Kruutilla on hyviä uutisia.

– Menettely näiden tilanteiden helpottamiseksi on työstettävänä Kelassa, Kruuti kertoo.

Kruuti muistuttaa, että erityisen kalliita lääkkeitä käyttävien, noin 30 000 ihmisen ryhmä on suhteellisen pieni verrattuna kaikkiin korvauksia saaneisiin, mutta kulut ovat suuret. Kela maksoi viime vuonna lääkekorvauksia yli 1,4 miljardia euroa, josta kalliit lääkkeet olivat neljännes.

– Suurista kustannuksista johtuen lääkehävikin vähentäminen kalliiden lääkkeiden kohdalla edesauttaa hallituksen säästötavoitteen toteutumista. Lääkesäästöt toteutettiin vaikuttamalla lääkkeiden hankintarutiineihin, minkä vuoksi ei tarvinnut korottaa asiakkaiden omavastuita, Kruuti sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat