Eron partaalle päätynyt Ensitreffit-pari näkee valoa tunnelin päässä: ”Pääsimme uudelle tasolle”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa naimisiin menneet Mari ja Petri pääsivät eroon negatiivisesta tunnelmasta.

Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa kuusi sinkkua antaa elämänsä asiantuntijoiden käsiin ja menevät naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa. Rohkeat sinkut tapaavat asiantuntijoiden valitsemat puolisot vasta aivan avioliiton kynnyksellä ja aloittavat yhteisen tulevaisuutensa rakentamisen alttarilta.

Ohjelmassa häitään tanssineet Mari ja Petri päätyivät asumuseroon alle viikon kestäneen avoliiton jälkeen. He päättävät ottaa askeleen taaksepäin ja aloittaa suhteen alusta kaveripohjalta.

Tiistaina 10. lokakuuta esitettävässä jaksossa kaksikko nousee suhteessaan uudelle tasolle, kun he viettävät Petrin syntymäpäivää huvipuistossa.

– Olimme kumpikin rennompia ja pystyimme nauttimaan päivästä, emmekä takertuneet toistemme juttuihin, Mari toteaa tyytyväisenä jaksossa.

Myös Petri uskoo suhteen saaneen uuden alun.

– Toivon, että negatiivisuuden kierre päättyi Lintsi-päivään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mielestäni pääsimme uudelle tasolle, näimme kummastakin ne hyvät puolet ja osasimme rentoutua. Toivon, että pysymme toimimaan samalla tavalla, eikä palattaisi vanhaan, mies pohdiskelee.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVAlla

Lue myös:

    Uusimmat