Nimimerkki onnellinen erityisherkkä kuvaili Studio55.fille elämäänsä ja tunnekokemuksiaan.
Olen hyvin empaattinen, mikä on tuottanut ennen erityisherkkyyden "löytymistä" paljon väsymystä. Menen ikään kuin toisen ihmisen nahkoihin, kuin hänen surunsa tai ongelmansa olisi minun. Rajojen veto on parasta, mitä olen oivaltanut erityisherkkyyteni myötä.
Olen aina ollut herkästi liikuttuva, paljon asioita pohtiva. Minulla on ollut aina kavereita, mutta eniten kärsin, jos minulla ei ole sitä parasta ystävää. Hyvä avioliitto on tasapainottanut tätä puolta minussa, vaikka edelleen, keski-ikäisenä, kipuilen ystävyyssuhteideni kanssa.
Rakastan hiljaisuutta ja tarvitsen sitä. En saa unta, jos ei ole ihan hiljaista. Tikittävä herätyskello on kaamea keksintö. Minimoin äänet aina kun mahdollista. Tarvitsen omaa aikaa, omaa rauhaa ajatella. Se ei ole aina helppoa, kun on kolme lasta.
Olen tuntenut olevani jotenkin erilainen aina. Viihdyn hyvin yksin, lapsena jo. Kaikenlainen "pakko-yhteisöllisyys" ahdisti. Harrastukseni olivat hyvin introvertteja: piirtämistä, kirjeiden kirjoittelua, askartelua. Kirjeystävät olivat usein tärkeämpiä kuin lähipiirin ystävät. Kirjoittamisella sain ilmaistua itseäni vapaammin.
Mieheni ymmärtää erityisherkkyyden, mutta sanoi viisaasti: "Se ei ole sitten tekosyy, minkä taakse voi piiloutua". Erityisherkkyys on työkalu itsetuntemukseen, ei mitään muuta. Valitettavasti näitä "ressukoita" on netti pullollaan, jotka hakevat oikeutusta asioille "koska olen erityisherkkä". Se on väärä tapa lähestyä asiaa.
Osa ihmisistä hyötyisi valtavasti, jos tunnistaisivat itsessään olevan erityisherkkyyden. Esimerkiksi alkoholisti saattaa olla erityisherkkä. Osa ystävistäni suhtautuu asiaan hyvin pitkin nenänvartta katsoen. En ole kokenut tarpeelliseksi keskustella erityisherkkyydestäni kuin muutaman ihmisen kanssa.
"Leskenlehden ihastelun nostamat kyyneleet ovatkin merkki syvästä tunnekokemuksesta"
Erityisherkkyyden tunnistaminen on tuonut elämääni rauhan. Sisälleni tarkemmin sanottuna. Kelpaan tällaisena kuin olen. En olekaan lapsellinen nelikymppinen, vaan kevään ensi leskenlehden ihastelu ja sen nostamat kyyneleet ovatkin merkki syvästä tunnekokemuksesta, ei lapsellisuudesta.
