Studio55.fin lukija, nimimerkki Iina ymmärsi pari vuotta sitten, ettei ollut yksin erityisherkkyytensä kanssa. Oivalluksen myötä hänen on ollut helpompi elää itsensä näköistä elämää.
Olen aina tuntenut, kokenut ja havainnoinut ympäristöä, muita ihmisiä ja tunnelmia tarkemmin kuin muut. Kun lapsena ja nuorena kerroin kokemuksistani, niitä vähäteltiin tai ne lytättiin, joten vähitellen opin vaikenemaan niistä kokonaan ja esittämään kovapintaisempaa kuin olen. Siihen pakotti myös 9-vuotisen peruskoulun ajan jatkunut koulukiusaaminen.
Tältä pohjalta suhtaudun helposti uusiin ihmisiin tietyllä varauksella, kunnes saan selville millä motiiveilla minua lähestytään. Tutustun kyllä mielelläni uusiin ihmisiin, mutta en tunne oloani kotoisaksi isoissa juhlissa tai tapahtumissa, joissa en tunne ketään. Voin ja osaan pakottaa itseni silti näihin tapahtumiin, mutta niiden jälkeen tarvitsen palautumisaikaa ja yksinoloa, varsinkin jos olen kokenut yrittämisestä huolimatta jääneeni ulkopuolelle.
Luin Elaine Aronin Erityisherkkä ihminen -kirjan hiukan toista vuotta sitten, ja vasta silloin ymmärsin, että kaltaisiani on muitakin. On helpottavaa tajuta, että kyse on ominaisuudesta, kun on koko elämänsä sekä saanut kuulla että uskonut olevansa viallinen. Kun ymmärsin, millainen olen, ja kuinka se vaikuttaa sekä elämääni että ihmissuhteisiini, olen vetänyt tiukemmat rajat muille ihmisille.
