Australiassa poliisi on ottanut kiinni kaksi ihmistä liittyen 85-vuotiaan miehen epäiltyyn sieppaukseen ja murhaan.
Poliisi kertoi kiinniotoista paikallista aikaa keskiviikkona.
Tiistaina poliisi oli kertonut löytäneensä golfkentän läheisyydestä ihmisruumiin jäänteitä, joiden poliisi uskoo kuuluvan helmikuun puolivälissä Sydneyssä siepatulle miehelle.
Poliisi teki keskiviikkoaamuna kotietsinnät kahdessa eri osoitteessa ja otti kiinni kaksi miestä. 24- ja 29-vuotiaat epäillyt on viety poliisiasemalle jatkoselvityksiä varten.
Poliisin mukaan alustavat selvitykset ovat osoittaneet, että rikolliset olivat erehdyksessä siepanneet väärän ihmisen.
Kotoaan siepattu mies oli leski ja asui yksin.
Poliisi uskoo sieppauksen tehneiden rikollisten tähtäimessä olleen vanhuksen sijaan aseistetusta ryöstöstä tuomitun läheinen, jolla oli yhteyksiä australialaiseen Alameddine-rikollisjärjestöön.
