Kirjailija Eppu Nuotio lähti mukaan Unicefin toimintaan vuonna 2002. Päätös on antanut perspektiiviä myös oman elämän ongelmiin.
Kun Epulle tarjoutui tilaisuus lähteä hyvän tahdon lähettilääksi, ei hän epäröinyt hetkeäkään.
− Tällä työllä voi konkreettisesti parantaa asioita, kirjailija selittää.
Suurin osa Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettiläistä on esiintyviä taiteilijoita, kuten laulajia ja näyttelijöitä. Eppu on ensimmäinen mukaan lähtenyt kirjailija.
− Toimin porukan kirjoittajana. Kirjoittelen kaikkea tarvittavaa, muun muassa vesioppaan Unicefille koonnut Eppu Nuotio kertoo.



