Entiset Cannonball MC:n jäsenet kertovat elämästä liivijengissä: "Tämän päivän veli saattoi olla huomisen petturi"

Entiset Canninball MC:n jäsenet kertovat elämästä liivijengissä:"Kyllä se on helvetin huonosti järjestäytynyttä rikollisuutta" 2:11
Entiset Cannonball MC:n jäsenet kertovat elämästä liivijengissä:"Kyllä se on helvetin huonosti järjestäytynyttä rikollisuutta"

Cannonball MC on suomalainen vuonna 1991 perustettu moottoripyöräjengi. Myös "kuulina" ja "kännäreinä" tunnettu jengi on poliisin luokittelun mukaan järjestäytynyt rikollisryhmä. C Moren Rikospaikka True Crime -sarjan jaksossa entiset jengiläiset kertovat elämästään Cannonballin riveissä.

Moottoripyöräjengi Cannonball toimi vielä 90-luvulla vain parinkymmenen jäsenen voimin. Vuosien aikana jengiin on kuitenkin liittynyt yli sata jäsentä.

Jengin toiminnan perustana olivat alkuajoista lähtien olleet kiristys, huumeet ja väkivaltainen perintä. 2000-luvulla mukaan kuitenkin tuotiin myös talousrikokset, jotka ovat johtaneet useisiin oikeusjuttuihin.

"Ihan kuin puhuttaisiin jostain toisesta henkilöstä"

Jengin entinen jäsen Miika Mehmet on tuomittu muun muassa velanperinnästä ja törkeästä pahoinpitelystä, ja joista hän istui vankilassa vuoteen 2014 asti.

– Ihan kuin puhuttaisiin jostain toisesta henkilöstä, Mehmet kuuntelee kuvausta ja pudistelee päätään haastattelussa.

Mehmet kertoo ajautuneensa jengiin ystäväpiirinsä ja elämäntilanteensa takia.

– Elämäni oli nuorena epävakaata ja kaipasin yhteisöllisyyttä, arvostusta ja hyväksyntää.

Hän kertoo kaipaamiensa arvojen ja arvostuksen löytyneen liivijengissä, ainakin tavallaan.

– Etsimiäni arvoja kyllä löytyi, mutta kaikki oli vääristynyttä ja epäaitoa. Tämän päivän veli saattoi hyvinkin olla huomisen petturi.

"Helvetin huonosti" järjestäytynyttä rikollisuutta

Ex-jengiläinen Mika Ilmén kertoo tunteneensa Cannonballin perustajan Jari Uotilan jo pikkupoikana ja tulleensa jengiin hieman eri kautta.

– Yhtenä päivänä Jartsa vain pyysi käymään ja antoi liivit, hän muistelee.  

– Vähän sitä silloin mietin, mutta sille tielle jäin ja pian olinkin jo koko Suomen asekersantti.

Jäsenyysvuosina sattui ja tapahtui. Ilmén vapautui vuonna 2018 istuttuaan vuosia vankilassa törkeästä huumausainerikoksesta.

Kaikesta huolimatta Ilméniä naurattaa poliisin luokittelu, jonka mukaan Cannonball on järjestäytynyt rikollisryhmä.

– Kyllä se on ennemminkin helvetin huonosti järjestäytynyttä rikollisuutta.

Sitä hän ei kuitenkaan kiistä, etteikö jengin toiminta olisi rikollista.

– Kyllä siellä koko ajan häärätään rikoksia ja minä, kuten muutkin, olen ollut hääräämässä, hän kertoo.

– Aamuisin aina alettiin miettimään, mistä rahaa voisi saada, joten kyllä se siinä mielessä oli ihan ammattimaista rikollisuutta.

Ei vapautta, vaan kotiintuloajat

2010-luvulla jengin rivit alkoivat repeillä. Cannonball siirtyi Marko Lönnqvistin ja Janne "Nacci" Tranbergin johdolla tekemään enemmän talousrikoksia.

Tämä kuitenkin johti myöhemmin Lönnqvistin ja muun jengin riitautumiseen, mikä kärjistyi lopulta tulitaisteluun ja poliisin väliintuloon.

Lönnqvist erosi jengistä ja julkaisi vuonna 2016 kirjan kokemuksistaan.

– Käytännössä moottoripyöräjengin jäsenenä on kotiintuloajat, vaikka puhutaan, että ollaan niin vapaita, hän kertoo Huomenta Suomen haastattelussa.

– Lopputulos on se, että ajat minne sanotaan, milloin sanotaan ja niin kauan kuin sanotaan. Suurimmalla osalla reissuista oli hirveä kiire, ja tuskin krapulasta ehti selviämään ennen kuin oltiin taas menossa.

Lönnqvist kertoo alussa pitäneensä elämästä liivijengissä. Hänen mukaansa se kuitenkin muuttui, kun hänelle valkeni, miten asioita on hoidettu.

– Vellit ja puurot alkoivat mennä sekaisin, ei ollut enää selvää kuka hoitaa asioita. Tajusin, ettei tämä ole mitään "brotherhoodia".

Kulttuurin muutos

Lönnqvistin ja muun jengin yhteenottoa seurasi iso oikeusjuttu, jossa syytteessä oli myös Cannonballin presidentti Jari Uotila.

Uotila kuitenkin kuoli hovioikeuden käsittelyn aikana, mikä johti jengin alamäkeen.

Cannonballin johtoasemaan nousi tämän jälkeen Janne "Nacci" Tranberg, joka vei liivijengiä uuteen suuntaan. Hän alkoi esiintyä paljon julkisuudessa, antoi mielellään haastatteluja ja kertoi elämästään sosiaalisessa mediassa.  

Samalla hän myös jatkoi talousrikoksia ja hänet tuomittiinkin Cannonballin laajassa arvonlisäveropetosjutussa, jota käsiteltiin oikeudessa vuosina 2014-2016.

Vuonna 2016 Tranberg jakoi ilmaisia joulukinkkuja Myllypurossa. Kinkut kuitenkin jäivät maksamatta ja myös niistä käynnistettiin rikostutkinta, jonka kulmia on selvitelty vielä tänäkin vuonna.

"Ennen kuljin leima otsassa"

Cannonballin muutoksesta Tranbergin aikana kertoi esimerkiksi se, että jengin kerhotilat kunnostettiin muistuttamaan hulppeaa yökerhoa.

– Haluamme tehdä paikat viihtyisiksi ja nähdä vaivaa, että kaikki viihtyisivät. Ehkä se aika kun ennen joimme kaljaa, niin käytämme nyt siihen, että ympäristö olisi miellyttävä, hän kertoi Rikospaikan haastattelussa vuonna 2017.

Tranbergin mukaan kaikki tämä oli myös osoitus siitä, että jengin toiminta ei ehkä ollut niin rikollista, kuin voisi luulla.

– Ehkä tässä ei niin rikollisia ollakaan, vaikka osa on linnassa ollutkin, hän kertoi.

Tranberg mainitsi myös, että uskoo yhteiskunnan asenteiden rikoksen tehneitä kohtaan muuttuneen.

– Ennen, kun olin tehnyt rikoksen, kaupungilla joutui kulkemaan leima otsassa. Nyt samassa tilanteessa valtavaa leimaa ei oikeastaan jää.

Tranbergin mielestä poliisin olisi pitänytkin keskittyä "oikeisiin huoliin", kuten raiskauksiin.

Elokuvista romantisoitu kuva jengeistä

Mehmetin mielestä media ja erityisesti elokuvat luovat romantisoitunutta kuvaa moottoripyöräjengin elämästä.

– On tosi valitettavaa, että nuorillekin tämä romantisoitu kuva on ensi kosketus jengeihin, mikä sitten osoittautuu täysin vääräksi.

Mehmet pitääkin ennaltaehkäisevää työtä äärimmäisen tärkeänä.

– Meidän on mietittävä, miten voimme antaa ja luoda näille nuorille, jotka ovat ajautumassa rikolliseen jengielämään, yhteisöllisyyden tunnetta ja muita asioita, joita myös minä kaipasin nuoruudessani.

Mehmetin mukaan liivijengistä ja rikollisuudesta on vaikeaa päästä, jos siihen vajoaa. Itse hän pääsi irti, kun elämää alkoi olla myös jengin ulkopuolella.

– Lähdin kyseenalaistamaan asioita, joita näin ympärilläni. Sain vaikutteita myös ulkopuolelta, enkä elänyt enää rikollisessa kuplassani.

Cannonball hajosi heinäkuussa 2017, mutta rivit saatiin takaisin kasaan vielä samana vuonna.

Tranberg puolestaan pakeni Espanjaan, jossa hänen epäillään pyörittäneen yhdessä Niko Ranta-ahon kanssa Katiska-huumeliigaa. Tranberg on kiistänyt osallisuutensa.

Lue myös:

    Uusimmat