Entisen puolisonsa Kemissä tappanut mies tuomittiin 11 vuoden vankeuteen – iski naista puukolla rintakehään ulkoilualueella

Lapin käräjäoikeus on tuominnut 44-vuotiaan miehen entisen naisystävänsä taposta Kemissä. Mies iski naista suurella puukolla rintakehän alueelle tarkoituksenaan tappaa tämä.

Teko tapahtui vuoden 2018 marraskuussa Kemissä Takajärven ulkoilualueella, kun nainen oli ulkona koiransa kanssa.

Teon syynä oli oikeuden mukaan parisuhteen päättymisen aiheuttama mustasukkaisuus ja katkeruus.

Miehelle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hänellä oli alttius reagoida väkivaltaisella käytöksellä painetilanteissa, mutta hän teki tekonsa täydessä ymmärryksessä.

Lapset vaativat rangaistusta murhasta

Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta taposta, mutta naisen pojat vaativat tälle rangaistusta murhasta.

Oikeus otti mielentilalausunnon huomioon arvioidessaan sitä, tulisiko mies tuomita murhasta mahdollisen vakaan harkinnan takia. Oikeuden mukaan murhasyytettä tukevaa suunnitelmallisuutta osoitti se, että miehellä oli mukanaan suurikokoinen teräase mennessään tapaamaan naista. 

Oikeus kuitenkin totesi, että tuomittu Jan-Eerik Jansson saattoi päättää vasta tekopaikalla, että tappaa naisen. Tätä päätelmää tuki erityisesti mielentilatutkimus, jonka mukaan Janssonilla oli alttius impulsiiviselle käytökselle.

Miehen mukaan teräase osui naiseen vahingossa 

Janssonin mukaan puukko oli mukana, koska hän aikoi tehdä "kerppuja" eli ravinnoksi sopivia oksia jäniksiä varten. Hän selitti, että oli jo lähdössä tapaamispaikalta, kun nainen tarttui yllättäen kädestä, jolloin he kaatuivat maahan niin, että teräase osui vahingossa naisen rintaan.

Oikeus ei pitänyt tätä uskottavana. Vahinkoa vastaan puhuivat muun muassa se, ettei Jansson hälyttänyt apua, vaan hän heitti puukon teon jälkeen läheisen pururadan varrella olleeseen metsikköön, haki autonsa ja ajoi pitkän matkaa ennen kuin suistui tieltä.

Jansson tuomittiin 11 vuoden vankeuteen taposta, rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos liittyivät siihen, että hänen verestään löydettiin ahdistuneisuuden, masentuneisuuden ja paniikkihäiriöiden hoitoon tarkoitettua bentsodiatsepiineihin kuuluvaa lääkeainetta, joka on luokiteltu vaaralliseksi huumausaineeksi.

Häneltä löydettiin myös luvaton kivääri, jossa ei kuitenkaan ollut lukko paikallaan.

Lue myös:

    Uusimmat