Entisen Hartwall Arenan kaupoissa merkittävä käänne – edessä kriittiset hetket: "Sellaista ei ole koskaan ennen tehty"

MTV Urheilun tietojen mukaan Helsinki Halli Oy:n kauppa suomalaisille ostajaehdokkaille ei kaikella todennäköisyydellä toteudu vielä tällä viikolla. Pitkään kestäneistä neuvotteluista huolimatta ei tiettävästi ole edes olemassa tarkempaa tietoa, koska kaupat mahdollisesti syntyvät.

Omistajiensa pakotteiden rampauttaman Helsinki Halli Oy:n eli entisen Hartwall Arenan tilanteeseen saatiin valonpilkahdus alkuvuodesta, kun ostajaehdokas oli raportoinut neuvotteluiden kaupoista etenevän.

Perjantaina 26. tammikuuta Ilta-Sanomat uutisoi, että kaupantekopäiväksi on sovittu 28. helmikuuta.

Nyt tilanteessa on kuitenkin tapahtunut uusi käänne, eikä kauppoja ole näillä näkymin syntymässä aivan lähiaikoina. MTV Urheilun haastatteleman lähteen mukaan aiemmin esillä ollut aikataulu saattoi muutenkin olla enemmän viitteellinen kuin kiveen hakattu.

– Pitäisin valtavana yllätyksenä, jos kaupat toteutuisivat tällä viikolla, lähde kertoo.

Ostajatahon näkemys neuvotteluista on viivästyksestä huolimatta positiivinen, vaikka pieni huoli kauppojen kariutumisesta on yhä jatkuvasti olemassa.

Nykyinen ostajaehdokas, suomalainen sijoittajaryhmä, on ollut jo pidempään ainoa todellinen vaihtoehto myyjäpuolen eli Gennadi Timtshenkon ja Rotenbergien leirin näkökulmasta. Neuvottelut ovat MTV Urheilun tietojen mukaan kestäneet jo kuukausia.

Ostajataho ei ole toistaiseksi halunnut esiintyä julkisesti asian arkaluontoisuuden vuoksi. Mahdollisten julkitulojen on pelätty vaikuttavan negatiivisesti erityisesti impulsiivisena pidetyn Roman Rotenbergin myyntiaikomuksiin.

Kaupunki voi käynnistää pakkolunastusprosessin

Ennen vuodenvaihdetta asioihin sai toden teolla liikettä EU:n pakotepaketti, joka mahdollistaa areenan myynnin kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli myynti ei onnistu, Helsingin kaupunki on valmis käynnistämään Helsinki Halli Oy:n pakkolunastukseen johtavan prosessin.

Lunastusprosessi käynnistyisi siten, että Helsingin kaupunki yrittää ensin ostaa Helsinki Halli Oy:n nykyisiltä omistajiltaan. Jos ja kun omistajat eivät halua myydä osuuksiaan halliyhtiöstä vapaaehtoisesti, kaupunki käynnistää pakkolunastustoimet yhdessä EU:n pakotelakipakettia tulkitsevien muiden viranomaisten kanssa.

Helsingin kaupungin näkemys asiasta on se, että jotain konkreettista myyntiasiassa pitää tapahtua maaliskuun aikana, jotta pakkolunastusprosessia ei tarvitsisi käynnistää. Helsingin kaupunginhallitus linjasi asiasta päätöksen kaksi viikkoa sitten, ettei se voi jäädä odottamaan kauppojen toteutumista loputtomiin.

Käytännössä ostajaehdokkaan pitää jollain tavalla todistaa, että neuvottelut kaupoista etenevät konkreettiselle tasolle. 

Asian hyvin tuntevan henkilön arvion mukaan Suomessa täysin ennennäkemättömästä lunastusprosessista tulisi äärimmäisen vaikea.

– Sellaista ei ole koskaan ennen tehty, MTV Urheilun haastattelema lähde huomauttaa.

Pakkolunastusprosessia ei kuitenkaan sido sama aikarajoite kuin vapaaehtoisia kauppoja, jotka olisi saatava maaliin kesäkuun loppuun mennessä.

Oikaisu 15.3. kello 9.06: Korjattu virheellinen tieto pakkolunastusprosessin aikarajoitteesta. EU:n pakotepaketissa ei ole asetettu lunastukselle tarkkaa aikarajaa, toisin kuin vapaaehtoisille kaupoille.

Lue myös:

    Uusimmat