Mainos

Entinen James Bond -tähti Pierce Brosnan tähdittää suomalaisohjaaja Renny Harlinin uutta elokuvaa

Renny Harlinin ohjaamassa Cliffhanger-menestyselokuvassa näytellyt Michael Rooker muisteli vuonna 2017 MTV Uutisten haastattelussa, millaista oli työskennellä suomalaisohjaajan kanssa.

Suomalaisen ohjaajatähti Renny Harlinin uutta elokuvaa tähdittävät Pierce Brosnanin lisäksi Jamie Chung ja Nick Cannon.

Suomalaisohjaaja Renny Harlinin, 59, seuraavaa elokuvaa The Misfits kuvataan parhaillaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupunki Abu Dhabissa.

Elokuvan pääosaa näyttelee neljässä James Bond -elokuvassa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Britannian tiedustelupalvelun salainen agentti 007:n roolissa nähty Pierce Brosnan, 65.

Brosnan näyttelee Lähi-itään sijoittuvassa trillerissä keskelle kultaryöstöä ajautuvaa tunnettua rikollista. Elokuvan on käsikirjoittanut Robert Henry.

Renny Harlin julkaisi Instagram-tilillään yhteiskuvan Brosnanin kanssa.

– Tästä se lähtee! Luomme taikaa ainoan oikean Pierce Brosnanin ja muun parhaan mahdollisen kuvaustiimin kanssa, Harlin hehkuttaa.

– Elokuvat ja ystävyys. Tästä alkaa yhteinen matka Kia Jamin ja Pierce Brosnanin kanssa! Elämä maistuu, Harlin kirjoitti muutama päivä sitten Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Myös Brosnan hehkuttaa elokuvaprojektia omalla Instagram-tilillään.

– Nyt on melkoinen näkymä hotellihuoneesta Abu Dhabissa. Tästä alkavat Renny Harlinin ohjaaman The Misfits -elokuvan kuvaukset, näyttelijäkonkari kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Muun muassa Sin City 2: A Dame to Kill For tuottajana tunnettu Kia Jam on yksi The Misfitsin tuottajista. Yksi vastaavista tuottajista on Suomi-taustastaan tunnettu Rami Jaber, jolla on elokuvasivusto IMDb:n mukaan myös rooli elokuvassa.

Talousrikosepäilyjen vuoksi otsikoihin noussut Jaber julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvan, jossa hän on lounaalla Pierce Brosnanin ja muiden kuvausryhmän jäsenten kanssa.


Pierce Brosnanin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Jamie Chung, Hermione Cornfield ja Nick Cannon.

Renny Harlinin elokuva Skiptrace (2016), jota tähditti Jackie Chan, nousi suurmenestykseksi Kiinassa. Harlinin edellinen ohjaustyö, videopeliin pohjautuva Legend of the Ancient Sword sai ensi-iltansa syksyllä 2018.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja