IS: Renny Harlinin uutuusleffa on tahkonut jo yli 100 miljoonaa euroa: "Olen melko sanaton"

Ohjaaja Renny Harlinin uusin teos Skiptrace on tienannut lipputuloja jo yli sadan miljoonan euron edestä vain runsaassa kahdessa viikossa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Heinäkuun 21. päivänä Kiinassa ensi-iltansa saanut Skiptrace on nostanut ohjaaja Renny Harlinin uran aivan uudenlaiseen nosteeseen.

Elokuva nousi jo avausviikonloppunaan Kiinan katsotuimmaksi elokuvaksi ja se on tuottanut reippaassa kahdessa viikossa yli sadan miljoonan euron lipputulot. 

– Olen melko sanaton ja nöyrä tämän menestyksen edessä. Täytyy uskoa, ettei yrittänyttä laiteta, Harlin toteaa Ilta-Sanomien haastattelussa. 

Skiptrace-elokuvaa tähdittävät legendaarinen toimintasankari Jackie Chan, Jackass-elokuvista tuttu Johnny Knoxville sekä suomalaistähti Sara Forsberg.

Skiptrace on jo nyt Jackie Chanin 1960-luvulla alkaneen uran menestynein elokuva.

57-vuotias Harlin on ohjannut urallaan lukuisia sarjoja ja elokuvia, mutta uskoo nyt, että hänen tulevaisuutensa on Kiinan markkinoilla. Hän muutti Pekingiin noin kaksi vuotta sitten, eikä hänellä ole kiire pois. 

– Rakastan aasialaista kulttuuria ja uskon, että tulevaisuuteni on nyt Kiinassa. Tulossa on monia mielenkiintoisia projekteja, ja minulla ei ole aikomustakaan muuttaa pitkään aikaan Pekingistä muualle, Harlin kertoo Ilta-Sanomille.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös:

    Uusimmat