Entä, jos tappavaan virukseen ei löydy rokotetta? Näin on käynyt ennenkin: "On valmistauduttava tilanteeseen, jossa korona on jatkuva uhka"

Suomessa ja muualla maailmassa nojaudutaan useassa asiassa siihen toiveeseen, että koronavirukseen ja sen aiheuttamaan covid-19-tautiin saadaan kehitettyä rokote. Tiedeyhteisö kuitenkin pelkää, ettei se välttämättä onnistu, sillä niin on käynyt aiemminkin.

Koronarokotetta kehitetään kiivaalla tahdilla, mutta silti positiivisimmatkin arviot sen valmistumisesta ovat yli puolentoista vuoden päässä. Etenkin poliitikot nostavat sen mielellään ratkaisuksi pandemiaan. 

Tutkijat kuitenkin tietävät hyvin, että on myös täysin mahdollista, ettei sitä saada valmistettua koskaan. 

– Emme voi tehdä täyttä oletusta, että rokotetta ilmestyy. Tai jos ilmestyy, läpäiseekö se kaikki testit tehokkuudesta ja turvallisuudesta, arvioi WHO:n asiantuntijana toimiva professori David Nabarro Lontoon Imperial Collegesta.

Jos rokotetta ei saada kehitettyä, yhteiskunta joutuisi sopeutumaan aivan uudenlaiseen elämään, jossa viruksesta ei päästä kokonaan eroon.

– Kaikkien yhteiskuntien olisi ehdottoman tärkeää valmistautua tilanteeseen, jossa koronavirus on jatkuva uhka, ja pystyä jatkamaan sosiaalista ja taloudellista elämää virus keskuudessamme, Nabarro toteaa CNN:lle.

Ei rokotetta miljoonista kuolleista huolimatta

Ihmiskunta on ennenkin yrittänyt kehittää rokotteita ihmisiä tappaviin tauteihin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Yksi esimerkki tästä on HI-virus eli HIV, joka voi hoitamattomana kehittyä immuunikatoon eli AIDSiin. Virus havaittiin vuonna 1981.

Vuonna 1984 Yhdysvaltain silloinen terveysministeri Margaret Heckler ilmoitti rokotteen olevan kehitteillä, ja lupasi sen valmistuvan kahden vuoden sisällä.

Asiat eivät menneet kuten Heckler suunnitteli.

Melkein neljää vuosikymmentää ja 32 miljoonaa kuolonuhria myöhemmin rokotetta ole vieläkään saatu kehitettyä monista yrityksistä huolimatta. 

Viruksen muuntuminen vaikeuttaa kehitystyötä

HI-viruksen rokote on erittäin vaikea kehittää, koska se muuntuu todella nopeasti. 

Rotavirusrokotteen kehittämiseen osallistunut infektiotauteihin erikoistunut lastenlääkäri Paul Offit sanoo CNN:lle, että siinä missä influenssavirukset muuntuvat vuoden aikana seuraavaa tautiaaltoa varten, HI-virus muuntuu jokaisella tartuntakerralla. 

– Se jatkaa muuntautumista sinun sisälläsi, joten se on vähän kuin olisit saanut tartunnan tuhansista eri HI-viruksen muunnoshaaroista, Offit sanoo. 

Viruksen leviämistä ei ole saatu kokonaan pysäytettyä, mutta sen kehittymistä AIDSiksi voidaan hillitä lääkkeillä.

Lisäksi lääkkeillä voidaan vähentää viruksen tarttuvuutta. Lääkehoidolla virusta havaitaan veressä vähemmän kuin testeillä on mahdollista todeta, ja tartuntariski on minimaalinen Duodecim terveyskirjasto kertoo. 

Lääkehoidosta apua?

Uusi covid-19-tautia aiheuttava koronavirus puolestaan ei muunnu noin nopeasti, joten tutkijat pitävät sitä helpompana tehtävänä, kuin HIV:n kohdalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö työ olisi haastavaa, varsinkin luvatuilla aikatauluilla.

Yksi vaihtoehto siis voisi olla lääkehoidon löytyminen. On mahdollista, ettei koronavirusta saada koskaan hävitettyä, mutta se voidaan pitää kurissa ja tartuntojen leviäminen kenties ehkäistä.

Lääketestauksesta on jo saatu lupaavia tuloksia maailmalla, mutta vielä täysin toimivaa ja turvallista lääkettä ei ole saatavilla. 

Yhteiskuntien varauduttava elämään jatkuvan koronauhan kanssa

Tulevaisuus ilman rokotetta tai erittäin tehokkaasti toimivaa lääkettä vaatisi kuitenkin myös sosiaalisen ja taloudellisen muutoksen yhteiskunnalta.

Pienissäkään flunssaoireissa ei saisi mennä töihin, käsihygieniasta pidettäisiin tarkkaa huolta ja tiiviitä väkijoukkoja vältettäisiin enemmän. Työpaikkojen odotettaisiin kierrättävän vuoroja niin, etteivät toimistot olisi enää koskaan tupaten täynnä.

– Siitä pitäisi tulla uusi käyttäytymisen malli, että kaikki toimivat vastuullisesti, Nabarro sanoo.

– Kollektiivinen sopimus selviytymisestä ja hyvinvoinnista virusuhan edessä. 

Lue myös:

    Uusimmat