Ensitreffit-parin juhannus alkoi riitelyllä – Heidi paljastaa, mitä tapahtui kulisseissa!

Ensitreffit alttarilla -ohjelman pari Mikko ja Heidi riitelivät ohjelman seitsemännessä jaksossa arkisesta asiasta. Heidi paljastaa, mitä kulisseissa todella tapahtui. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman pari Mikko ja Heidi lähtevät viettämään yhdessä juhannusta mökille. Tunnelma kuitenkin lässähtää, kun pariskunnalle tulee riitaa inhimillisestä unohduksesta. 

– Lastasimme Heidin kanssa autoa, ja huomasimme vasta puolessa matkaa, että olimme unohtaneet ottaa Äijä-kissan ruuat ja kissanhiekat mukaan, Mikko kertoo tilanteesta jaksossa.

Heidin mukaan riita oli tilanteeseen suhteuttaen vakava.

– Olimme Mikon kanssa sopineet, että otan Äijän kissanhiekat ja ruuan mukaan. En kuitenkaan muistanut kirjoittaa niitä ylös listalleni, joten unohdin ne, Heidi kertoo. 

– Minulla ei ole koskaan ollut lemmikkiä, ja tiedän, että se ei ole mikään tekosyy. Pyysin kuitenkin unohdustani anteeksi Mikolta. Se ei riittänyt hänelle, vaan hän tulistui siitä, Heidi paljastaa. 

Pariskunta löysi ongelmaan ratkaisun, mutta siitäkin huolimatta tunnelma oli yhä kiristynyt. 

– Ratkaisuna oli, että puolen tunnin ajomatkan päässä oli kauppa, josta saimme kissanhiekkaa ja -ruokaa. Se reaktio ja paha mieli, minkä unohdukseni sai aikaan, oli kohtuuton siihen nähden, miten helppo ratkaisu siihen oli.

Kuukausi häistä – lahjoja vai ei?

Heidi oli hankkinut etukäteen Mikolle kolme erilaista lahjaa pariskunnan merkkipäivälle, kun häistä oli tasan kuukausi. Mikko puolestaan ei ollut hankkinut vaimolleen mitään.

– Itse ajattelin vaan, että olisi mukava viettää aikaa yhdessä. En ajatellut sitä niinkään lahjojen kannalta. Olisi ehkä ollut ihan mukava, että itselläkin olisi ollut joku lahja, mitä antaa. Enemmänkin ajattelin, että kun siinä vaiheessa olin jo palannut töihin lomalta ja Heidi  oli vielä vapaalla, niin että nyt vaan saadaan nauttia yhteisestä ajasta ja toisistamme.

Mikko myöntää, että lahjat ovat hänelle tärkeitä, niin saatuina kuin annettuinakin, mutta tällä kertaa miehen ajatukset olivat enemmänkin kiireettömässä viikonlopussa, kuin merkkipäivän juhlistamisessa.

– Jotenkin se juhannus oli sellainen, ettei sitä miettinyt sen kuukausipäivän kautta, eikä siinä nyt voi niin vaan vaan lahjaksi muuttua, Mikko purkaa tapahtunutta MTV.fille.

Millaisia tunnelmia tilanne herätti? Katso videolta klippi tiistain jaksosta!

ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00! Jaksot katsottavissa kokonaisuudessaan MTV Katsomon kautta.

Lue myös:

    Uusimmat