Ensitreffit-morsian paljastaa sulhaselle MTV Uutisten haastattelussa vihkimisen jälkeen: "Muistin heti, että olen nähnyt sinun kuvasi aiemmin"

Ensitreffit-sulhanen kommentoi tuoretta puolisoaan: ”Ensin kuului nauru, sitten tuli vasta nainen” 6:37
Ensitreffit-pari Emma ja Tuomas ensimmäisessä yhteishaastattelussa!

Joensuulaiset Emma, 26, ja Tuomas, 29 avioituivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.

Toisensa ensi kertaa vasta muutama tunti sitten Ensitreffit alttarilla -sarjassa tavanneet Emma ja Tuomas kuvailevat tunnelmiaan avioparina. Päivä on ollut molemmille rankka. Kumpikaan ei muista juuri mitään itse vihkihetkestä.

– Ensin kuului nauru, sitten tuli vasta nainen. Se oli vähän sellainen jäänrikkoja, Tuomas kertoo.

Emma puolestaan paljastaa Tuomakselle, että hänen kuvansa jäi hänelle mieleen jo alkutesteistä. 

– Muistin heti, että olen nähnyt sinut jossain niissä kuvissa, Emma kertoo.

Pari viettää juhlia hääpaikassa perheensä ja ystäviensä läsnäollessa. Päivä on ollut rankka ja nyt vasta alkaa jännitys hieman helpottaa.

– Voi olla, että kun on saanut yhden yön nukuttua kunnolla, niin sitten tajuaa vasta, mikä on meininki ja pääsee vähän paremmin kiinni. Tuomas tuumii.

– Mitä tuli tehtyä, Emma jatkaa ja naurahtaa.

Ensitreffit alttarilla -hääjakso oli täynnä tunnetta – tätä et nähnyt telkkarissa 7:45

Yllä olevalla videolla MTV Uutisten Viihderaati käy läpi ensimmäisen hääjakson parhaat palat!

Ensitreffit alttarilla MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.

Lue myös:

    Uusimmat