Ensitreffit-Matti vahvistaa yllätysuutisen MTV:lle – löysi uuden kumppanin rinnalleen: "Olen tavannut ihanan naisen"

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Matti on löytänyt rinnalleen uuden kumppanin.

Ensitreffit alttarilla  -ohjelman edellisellä tuotantokaudella tutuksi tullut Matti on uudessa suhteessa. 

Matti vahvistaa tapailusuhteen MTV Uutisille. Hän kertoo tuoreen suhteen olevan alkuvaiheessa, vaikkakin hyvissä kantimissa.

– Olen tavannut ihanan naisen ja ollaan tässä jonkin aikaa tapailtu ja oltu yhdessä, Matti kertoo. 

Kaksikko tapasi toisensa Matin mukaan sosiaalisessa mediassa viestien kautta. Tarkemmin hän ei halua tuoda kumppaniaan julkisuuteen ainakaan tässä vaiheessa suhteen ollessa tuore, eikä uusi kumppani Matin mukaan ole kiinnostunut julkisuudesta. 

– Senkin takia yritän suojella häntä. 

– Ensitreffit alttarilla -kokemuksen myötä kaikki oli niin kovin avointa ja julkista, niin nyt nauttii siitä, että tämä on vain meidän kahden välinen juttu niin paljon, kuin se on mahdollista. 

Uusi kumppani oli ennakkoon tietoinen ja suhtautuu "hyvin ja ymmärtäväisesti" Matin taustaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, jossa hän avioitui viime vuonna Pauliinan kanssa. 

Ohjelman päätteeksi Matti ja Pauliina päättivät pysyä yhdessä avioparina, ja ohjelman loppumisen yhteydessä he antoivat myös haastattelun pariskuntana. Tammikuussa Matti ja Pauliina ilmoittivat kuitenkin erostaan, ja puolestaan helmikuussa Matti kommentoi Iltalehdelle, että ero olisi todellisuudessa ollut vireillä jo syksyllä ohjelman yhä pyöriessä televisiossa. 

Matti ei halua tarkentaa sitä, milloin lopullinen eropäätös Pauliinan kanssa syntyi. 

– Sanotaan, että olenhan tässä ollut jo tovin ikään kuin, etten ole ollut parisuhteessa. Tämä liittyy Pauliinaan, niin en halua sitä avata yksin, se olisi epäreilua. 

– Erothan eivät välttämättä tapahdu niin, että on tietty päivä, kun on tehty ero. Se voi olla hankalaa määritellä, koska sitten on erottu. Mutta ymmärrän kyllä, että sitä on voinut olla vähän hämmentävääkin seurata. Eroprosessit voivat olla pitkiä ja moniulotteisia. 

Yhdessä oleminen uuden kumppanin kanssa tuntuu Matista nyt hyvälle ja luontevalle. Pari on jo miettinyt yhteisiä lomareissuja ja suunnitellut muuta yhteistä ajanviettoa, varsinkin tulevalle kesälle. Matti kertoo nauttivansa tästä hetkestä ja "ihanasta tapailuvaiheesta" hyvältä tuntuvan ihmisen kanssa.

Uusi kumppani löytyi Matin mukaan yllättäen, niin kuin monesti tällaiset asiat elämässä tuppaavatkin tapahtumaan äkkiarvaamatta. 

– Onhan se aina jollain tavalla ihme, kun tapaa semmoisen ihmisen, jonka kanssa vain kolahtaa samantien tosi hyvin yhteen ja on semmoinen tunne, että hän ymmärtää minua ja minä häntä. Tuommoiset usein tulevat yllättäen, ja kun ei ole hakemalla hakenut toista. 

Matin mukaan hänellä on nyt semmoinen tunne, että hänen kokemuksensa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ja sen myötä läpikäymänsä prosessin määränpää on ollut juuri tämä ihminen. 

– Se kevätkin, kun ennen alttarille menoa joutui sanoittamaan tosi paljon sitä, millaisen kumppanin ja parisuhteen haluaa, ja mitä haluaa itseltään, niin on jotenkin sellainen tunne, että olen sanoittanut silloin koko kevään itse asiassa häntä.  

– Tuntuu, että ehkä tämän koko matkan tarkoitus olikin ikään kuin tavata hänet. 

Katso videolta: näin Matti ja Pauliina kommentoivat eropäätöstään Töllötuomareille

Ensitreffit-pari Matti ja Pauliina eroavat– kommentoivat päätöstään Töllötuomareille 2:45

Ensitreffit alttarilla -jaksot näet MTV Katsomosta

Lue myös:

    Uusimmat